sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Nora Roberts: Kotisatama

Alkuperäinen teos: Inner Harbor (1999)
Gummerus, 2013, pokkari, 316 sivua
suomentanut Titta Leppämäki


Asiat eivät olleet peittyneet yhdessä yössä, Phillip mietti aikuisena. Mutta ne olivat alkaneet muuttua. Hänen vanhempansa olivat saaneet hänet uskomaan itseensä hänestä itsestään huolimatta. Hän oli oppinut vähitellen olemaan ylpeä siitä että pärjäsi koulussa, kykeni oppimaan ja luomaan itsestään uudenlaisen Phillip Quinnin.
(s. 26)

Sain lokakuun alussa päätökseen Nora Robertsin Meritrilogian. Varsinainen trilogia kertoo Quinnin veljeksistä ja naisista, joihin he rakastuvat. Trilogialle on myös jatko-osa, jossa saatetaan päätökseen trilogian aikana vasta kouluikäisen Sethin tarina. Kotisataman aikana rakennettiin venettä ja käytiin vesillä, joten meri oli ainakin mukana tarinassa.

Trilogian kahdessa aiemmassa osassa Quinnin veljessarjan kaksi vanhempaa veljeä on löytänyt elämänsä rakkauden. Tässä trilogian päätösosassa unelmanaistaan tavoittelee nuorin aikuisikään ehtineistä veljistä. Phillip viihtyy kotikaupungissaan Baltimoressa ja menestyy työssään mainosalalla. Hurmuriksikin luonnehdittu mies nauttii kaupungin vilinästä, ihmispaljoudesta, museoista, kahviloista ja ravintoloista. Käydessään lapsuuden kotiseudullaan St. Chrisin rannikkokaupungissa Phillip tutustuu tohtori Sybill Griffiniin. Hämmentävän salaperäinen nainen saa Phillipin pään pyörälle, ja ensimmäistä kertaa hän harkitsee aloilleen asettumista.

Kahdessa aiemmassa osassa on käsitelty kouluikäisen Sethin tapausta. Ennen kuolemaansa veljesten adoptioisä Ray Quinn vannotti poikiaan pitämään huolta Sethistä. Pojan äiti on ottanut yhteyttä veljeksiin ja kiristänyt rahaa heiltä. Taistelu Sethin huoltajuudesta saadaan vihdoin päätökseen.. Avukseen Quinnit saavat yllättäen Sybillin, jolla on läheisempi yhteys Sethiin kuin kukaan heistä saattoi arvata. Sethin ja vanhempien veljiensä tavoin Phillipillä on rankka menneisyys. Kerran hän oli nuorisorikollinen, joka melkein sai jopa surmansa ammuskelussa.

Olen kahden aiemman osan postauksessa kommentoinut päähenkilöitä, kuinka he edustavat hömppäkirjallisuuden vakituisia ihmistyyppejä. Lista saa tällä kertaa jatkoa ainakin Phillipistä. Urallaan menestyvä trendikäs sinkkumies, jolla vaikuttaisi olevan pelimiehen elkeitä. Itsevarmuutta naisten suhteen Philipiltä ei ainakaan puutu. Sen sijaan Sybilliä en äkkiseltään lokeroi hömppäkirjallisuuden vakioihmistyypiksi. Ensisilmäyksellä kovin jäykän oloinen ja ammatillisen asiallisen ulkokuoren alle piiloutuva tohtori on rikkaasta perheestä, mutta kotiolot eivät aina olleet onnelliset. Phillip ja Sybill joutuvat törmäyskurssille luonteidensa eroavaisuuksien takia. Sybillin yhteys Sethiin ja se, että hän aluksi salasi sen, on ongelma, joka parin täytyy selvittää, ennen kuin he voivat jatkaa eteenpäin.

Kirjassa vastataan kysymyksiin, joita aiemmat osat ovat herättäneet. Sethistä on kommentoitu, että hänellä on Ray Quinnin silmät. Sethin ulkonäön takia Rayn huhuttiin pettäneen vaimoaan. Tässä osassa tulee viimeinkin vastaus siihen, miksi Seth muistuttaa niin paljon Rayta. Huomionarvoista on, että aiemmissa osissa on käsitelty päähenkilönä olevan veljen lisäksi muitakin veljiä ehkä enemmän kuin sivuhahmoja yleensä. Tällä kertaa Phillip, huoltajuustaistelu ja Sybillin ja Sethin yhteys tuntuivat saavan kaiken huomion sivuhahmoilta.

Meritrilogia
Aaltojen armoilla (Sea Swept)
Nousuvesi (Rising Tides)
Kotisatama (Inner Harbor)
& lisäosa Sininen lahti (Chesapeake Blue)

perjantai 20. lokakuuta 2017

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta

Alkuperäinen teos: Letters from Skye (2013)
Bazar, 2015, kovakantinen, 330 sivua
suomentanut Marja Helanen


Hyvä neiti Dunn,
En osaa sanoa, kumpi enemmän pani pääni pyörälle – se että sain kuulla
Kotkanpesästä kuuluvan “uusimpiin teoksiinne”, vai se, että ylimalkaan sain vastauksen arvostetulta runoilijalta. Teillähän pitää kiirettä runomitan tankkaamisessa tai säkenöivien synonyymien listaamisessa (loistavien, kipunoivien, häikäisevien synonyymien). Minä taas vietän aikani ryöstämällä pankkeja Jesse Jamesin joukkion sekä muiden lainsuojattomien ja lehmipaimenten seurassa.
(s. 9)

Taas on ollut hiljaisempi ajanjakso blogiin kirjoittamisen osalta. Jessica Brockmolen Kirjeitä saarelta -teoksen luin jo lokakuun alussa, mutta vasta nyt oli aikaa kirjoittaa mietteitä kirjasta tänne blogin puolelle.

Maaliskuu 1912. Nuori runoilija Elspeth Dunn asuu Skyen saarella Skotlannissa. Hän ei ole koskaan poistunut kotisaareltaan, koska pelkää vettä ja veneitä niin paljon, ettei lauttamatkasta mantereen puolelle tule mitään. Yllättäen Elspeth saa ihailijapostia kaukaa Amerikasta asti. Kirjeen on lähettänyt yliopistossa opiskeleva Davey Graham. Ihailijapostista alkaa Elspethin ja Daveyn pitkäaikainen kirjeenvaihto sekä ystävyys, joka kantaa jopa valtameren yli.

Kesäkuu 1940: Toisen maailmansodan aikaan Elspethin tytär Margaret on rakastunut ilmavoimien lentäjään. Tytär ei ymmärrä äitinsä varoittavia sanoja rakkaudesta sodan aikana. Kadulle pudonnut pommi tuhoaa osan Elspethin ja Margaretin kodista. Raunioista paljastuu piilo, joka sisältää vanhoja, Sue-nimiselle naiselle suunnattuja kirjeitä. Elspeth järkyttyy tyttärensä tekemän löydön takia, ja katoaa seuraavana päivänä. Kirjeiden avulla Margaret ryhtyy selvittämään äitinsä menneisyyttä ja olinpaikkaa. Samalla hän saa tietää oman tarinansa, jota Elspeth ei ole suostunut kertomaan.

En muista, olenko koskaan aiemmin lukenut kirjaa, jonka tarina koostuu kirjeistä. Pelkistä kirjeistä koostuva kirja kuulostaa vaikealta ja jopa riskialttiilta. Äkkiseltään mieleen tulee muutama mahdollinen ongelmakohta tämänkaltaisessa romaanissa. Miten juonen eteneminen ja hahmojen välinen vuoropuhelu hoidetaan? Entä jos tarina lässähtää, koska sen kertominen kirjeiden välityksellä ei onnistu samalla tavalla kuin no, voiko sanoa normaalisti? Voivatko hahmot tavata toisensa vai onko heidän pysyttävä pelkän kirjeenvaihdon varassa?

Brockmole onnistuu mielestäni välttämään karikot. Juoni etenee yllättävän vaivattoman tuntuisesti. Elspeth ja Davey ovat tarinan aikana eri maissa, kaukana toisistaan. Yhteisen keskustelunaiheen he löytävät muun muassa kirjallisuudesta. Lopulta he tapaavat toisensa, muutamaankin otteeseen. Tapaamisten sisältö paljastuu tietenkin kirjeistä, joissa he muistelevat yhteisiä hetkiä. Kirjan välittämä rakkaustarina on haikea ja altis mahdollisille häiriötekijöille. Sota-aikaa kun eletään, mistään ei voi olla varma. Entä jos kirjeenvaihdon toinen osapuoli ei koskaan saa kirjettä? Postitettu kirje on voinut kadota, joku voi yrittää estää sen päätymisen oikean henkilön käsiin tai vastaanottajalle on voinut tapahtua jotain ikävää.

Herkän rakkaustarinan lisäksi esiin nousevat Skotlanti ja epävarma sota-aika. Elspethin kotisaarta kuvaillaan kauniilla ja koskettavilla sanoilla. Sota puolestaan näkyy kirjeiden sävyssä. Kirjeet täyttyvät syvästä huolesta toisen hyvinvoinnin ja selviämisen puolesta, toisaalta ilosta ja toivosta. Kahdessa aikatasossa liikkuvassa tarinassa on Elspethin ja Daveyn tarinan lisäksi toinenkin rakkaustarina, joka kertoo Margaretista ja Paulista. Mielestäni heidän tarinansa muistutti enemmänkin Margaretin kasvutarinaa, kun hän yrittää selvittää juuriaan.