sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Lucius Annaeus Seneca: Kaksi tragediaa - Medeia & Thyestes

Alkuteokset: Medea & Thyestes
Basam Books, 2013, kovakantinen, 143 sivua
Latinasta suomentaneet, alkusanoilla ja selityksillä varustaneet Antti T. Oikarinen ja Maija-Leena Kallela.


Medeia:
Olen hukassa: häähymni on järkyttänyt korviani.
Tuskin uskon, tuskin vieläkään uskon näin suurta onnettomuutta.
Saattoiko Iason tehdä sen? Riistettyään minulta isän,
isänmaan ja kuningaskunnan saattoiko hän hylätä minut tylysti
asumaan yksin vieraalla maalla? Väheksyikö hän ansioitani,
vaikka näki rikosteni voittavan tulen ja meren?
(s. 25)

Medeian ja Thyestesin tarinoihin päädyin tutustumaan täysin kansikuvan perusteella. Meni useampikin kerta niin, että lähikirjastossani kuljin näytelmäkirjallisuuden ohitse ja joka kerta tämän kirjan kansikuva kiinnitti huomion. Eihän kirjaa enää lopulta voinut vain ohittaa, joten päädyin lainaamaan sen.

Kaksi tragediaa sisältää Lucius Annaeus Senecan kaksi kenties tunnetuinta näytelmää. Murhenäytelmät Medeia ja Thyestes ilmestyvät tässä teoksessa ensimmäistä kertaa suomeksi. Tragediat ovat tulkinta kahdesta vanhasta kreikkalaisesta tarusta, ja ne ovat vaikuttaneet muun muassa Shakespearen tuotantoon. Seneca itse sai innoitusta muilta antiikin ajan kirjailijoilta ja runoilijoilta. Näytelmien keskeiset teemat ovat ajankohtaisia vielä nykyäänkin. Rakkaus, viha ja kosto ovat kaikki teemoja, jotka esiintyvät nykyajan kirjallisuudessa. Tämän perusteella voikin todeta, ettei ihminen ole pohjimmiltaan muuttunut antiikin ajoista.

Kolkhiin kuninkaan tyttärellä Medeialla on huomattavat taidot ja tiedot noituudessa. Thessalialaisen Iasonin saapuessa Argo-laivalla noutamaan kuningaskunnan myyttistä aarretta, oinaan kultaista taljaa, Medeia rakastuu häneen. Medeian isä lupasi aarteen Iasonille palkaksi uroteoista, jotka Iasonin täytyy suorittaa. Medeian avulla uroteot onnistuvat, mutta kuningas ei halua pitää lupaustaan. Iason ja Argo-laivan miehistö pääsevät pakenemaan, kun Medeia surmaa oman veljensä hidastaakseen takaa-ajoon lähtenyttä isäänsä. Erinäisten veristen tapahtumien ja pakomatkan jälkeen Iason ja Medeia asettuivat Korinttiin, jossa he saivat kaksi lasta. Iason hakee suojaa Korintin kuninkaalta ja on menossa naimisiin tämän tyttären kanssa, minkä Medeia kokee petoksena.

Pisan kuningas ei halunnut tyttärensä Hippodameian menevän naimisiin, joten hän ehdotti kosijoille kilpa-ajoja, joiden voittaja saisi tytön vaimokseen. Kuningas osallistui kilpaan sodanjumala Arekselta saaduilla voittamattomilla hevosilla. Muut kosijat hävisivät ja saivat surmansa, mutta Zeukselle sukua oleva Pelops voitti lahjomalla kuninkaan ajomiehen korvaamaan pyörän sokan vahaisella kopiolla. Pelops ja Hippodameia saivat toisensa ja heille syntyi kaksi poikaa, Atreus ja Thyestes, jotka myöhemmin karkotettiin maasta. Pojat päätyivät Argokseen, jossa he kohosivat valtaan. Thyestes vietteli Atreuksen vaimon ja karkotti veljensä maasta. Myöhemmin Atreus palasi valtaan, ja Thyestes karkotettiin. Kun Atreus sai tietää vaimonsa uskottomuudesta, ryhtyi hän hautomaan kostoa veljelleen.

Kummassakin tragediassa on viisi näytöstä ja ne sisältävät lukuisia viittauksia erilaisiin antiikin mytologioihin. Alaviittaisiin kootut selitykset tulivat tarpeeseen, jotta saattoi tarkistaa, mistä asiasta on kyse. Toisaalta jatkuva selitysten vilkuilu hidasti ja keskeytti lukemista, mutta en kokenut sitä liian häiritsevänä, sillä muuten olisin ollut aivan tietämätön viittausten kohteista. Näytelmien julmuus ja verisyys yllättivät jollain tavalla, mutta toisaalta antiikin tarut taitavat olla tunnettuja raa’asta sisällöstään.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma

Alkuperäinen teos: Magic for Marigold (1929)
Minerva Kustannus, 2009, kovakantinen, 349 sivua
suomentanut Sisko Ylimartimo


Mitä nimeen tulee, ainoallekaan Lesleyiden vauvalle ei ollut koskaan annettu nimeä ennen kuin jokainen sukulainen, joka asui siedettävän matkan päässä, oli sanonut sanansa asiaan. Sopivan nimen valitseminen oli heidän silmissään paljon merkittävämpää kuin pelkkä kastetilaisuus. Ja kuinka paljon tärkeämpää se oli, kun kysymyksessä oli isätön lapsi, jonka äiti oli tosin suloinen sielu – mutta – tiedättehän – joku Winthrop!
(s. 6)

L. M. Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjat ovat minulle hyvinkin tuttuja. Niiden lisäksi olen lukenut Sara, tarinatytön. Havahduin viime vuoden lopulla siihen, että tunnen surkuteltavan kapea-alaisesti yhden lempikirjailijani tuotantoa. Päätin korjata asian henkilökohtaisella Montgomery-haasteella. Tarkoitus olisi lukea vuoden aikana (tai pidemmällä aikavälillä) ne Montgomeryn kirjat, joita en ole vielä tähän mennessä lukenut. Luku-urakka alkoi Marigoldin lumotusta maailmasta.

Lesleyn sukuun syntyy tyttövauva, jolle koko suku miettii sopivaa nimeä. Vastasyntyneen äiti Lorraine haluaisi antaa tytölle nimen Marigold, mutta hän arastelee sanoa mielipidettään edesmenneen miehensä suvun edessä. Pian syntymänsä jälkeen vauva sairastuu, ja paikalle hälytetyt lääkärit kehottavat Lesleyn klaania luopumaan toivosta, että vauva selviäisi. Apuun haetaan tohtori Richards, naislääkäri, jonka puoleen Lesleyt eivät olisi muuten kääntyneet kuin suuressa hädässä. Tohtori Richards pelastaa vauvan hengen. Tyttö saa nimen Marigold tohtorin mukaan, ja tohtorista tulee Marigoldin täti, kun Yukonissa kultaa kaivamassa ollut Klondike-setä avioituu tohtorin kanssa.

Seuraavassa luvussa on hypätty vuosia eteenpäin. Lesleyt juhlistavat vanhan isoäidin 98. syntymäpäivää, ja nyt kuusivuotias Marigold on suvun ainoa lapsi. Hänellä on vilkas mielikuvitus, mistä osoituksena on näkymätön leikkitoveri Sylvia. Suvun mukaan mielikuvitusolennot eivät ole hyväksi lapselle, mutta Lorraine pitää tyttärensä puolia. Marigold kulkee Lumotusta ovesta ja lausuu riimin. Oven takana odottaa Sylvia, jonka kanssa Marigold jakaa kaikki salaisuutensa. Marigoldin kasvaessa mukaan tulee oikeita leikkikavereita, joiden joukossa on muun muassa oikea venäläinen ruhtinatar Varvara, joka ei tosin käyttäydy aivan niin kuin ruhtinattaren sopisi käyttäytyä.

Kirjassa seurataan Marigoldin kasvua lapsesta murrosikäiseksi. Marigold säilyttää tarinan aikana vilkkaan mielikuvituksensa ja kyvyn nähdä kauneutta kaikessa ympärillään. Loppupuolella Lumottu ovi mielikuvitusmaailmoineen jää Sylvian ohella muistoihin menneistä lapsuudenpäivistä. Ikäisekseen Marigold vaikuttaa kypsältä kertojalta. Hänellä on tajua moraalista ja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämän lisäksi tarinasta välittyy lapsen näkökulma asioihin. Osoitus mielikuvituksen voimasta ovat Cloud of Sprucen tapahtumia kommentoivat kissat Lucifer ja Een-Doorin velho.

Lesleyn suvun päämaja on Cloud of Spruce -niminen kartano Harmonyssa. Kartanon tilukset, lähiseutu ja ylipäätänsä elämä seudulla ovat kovin motgomerymaisia. Lukiessa mieleen muistuivat muista Montgomeryn kirjoista tutut paikat. Päältäpäin verkkainen, mutta kuitenkin tapahtumarikas elämänkulku Harmonyssä on entuudestaan tuttua, sillä samantyyppisessä maailmassa eletään muissakin kirjailijan teoksissa. Montgomeryn vahvuus, kaunis kuvailu, onnistuu vangitsemaan jokaiseen tarinaan jotain omaa, eikä samankaltaisuuksien kierrättäminen häirinnyt lukukokemusta.

Marigoldin lumottu maailma tarjosi hyvänmielen lukukokemuksen. Marigoldin rikas mielikuvitus ja kyky nähdä kauneutta kaikkialla taitavat olla kaikille Montgomeryn päähenkilöille ominainen piirre, mutta se ei yhtään vähennä tarinan viehättävyyttä.


”On ainoastaan yksi nimi, joka hänelle voidaan antaa”, sanoi vanha isoäiti. ”Ja olisi mustinta kiittämättömyyttä, jos hän ei saisi sitä. Hänet on tietysti nimettävä sen naisen mukaan, joka pelasti hänet.”
(s. 35)