tiistai 29. joulukuuta 2015

Liebster Award

Lokakuussa minua muistettiin kahdella Liebster Award -tunnustuksella. Kiitos tunnustuksesta Ruusa ja Kattinka!



Haasteessa toimitaan seuraavasti:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämiin 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin puolestaan palkitsemasi bloggaajat vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Tässä vastaukseni Ruusan kysymyksiin:

1. Minkä genren kirjoja luet eniten?
- Selvästi eniten luen fantasiakirjallisuutta.

2. Mikä on lempikirjasi?
- Yhtä lempikirjaa on todella vaikea nimetä, mutta kirjasarjoista pidän eniten Harry Pottereista ja L. M. Montgomeryn Anna-kirjoista.

3. Entä lempi lukupaikkasi?
- Oma sänky! :) Tämä näkyy jossain määrin blogissakin, sillä aika monta kertaa olen ottanut postaukseen kuvan kirjasta juuri sängyllä niin, että kirja on esimerkiksi tyynyn päällä.

4. Onko sinulla lukulista, vai valitsetko kirjat aina fiiliksen mukaan?
- Minulla on lukulista, johon kerään muista blogeista poimittuja, kavereilta saatuja tai mainoksista bongattuja lukuvinkkejä. Valitsen kirjoja myös hyvin paljon fiiliksen mukaan. Vähintään joka toisella kirjastoreissulla mukaan tarttuu kirja, jonka olen vaikkapa kansikuvan takia lainannut täysin fiilispohjalta.

5. Vaihteleeko lukemiesi kirjojen genret vuodenaikojen mukaan?
- Ei vaihtele.

6. Luetko e-kirjoja?
- En lue, pysyttelen mieluummin perinteisissä kirjoissa.

7. Mitkä kaksi kirjaa on jäänyt parhaiten mieleesi tänä vuonna? Miksi?
- Johanne Hildebrandtin Saaga, koska melkeinpä rakastan tätä sarjaa. Saaga on hieno lopetus tarinalle, joka kertoo kolmen naisen tarinan kolmen sukupolven ajalta. Myös Philippa Gregoryn Sininen herttuatar jäi positiivisesti mieleen. Minulla oli suuret odotukset kirjaa kohtaan ja onneksi odotukset täyttyivät.

8. Minkä aihealueen kirjoja luet eniten?
- Ööh, minusta tämä kysymys ei eroa genreen liityvästä kysymyksestä...

9. Onko kirjan ulkonäöllä väliä?
- On ainakin siinä mielessä, että kirjastossa kiinnitän paljon huomiota kirjojen kansiin ja valitsen kirjoja luettavaksi kansikuvien perusteella.

10. Minkä kirjan maisemat haluaisit näkyvän omasta ikkunastasi?
- Ensimmäisenä tulee mieleen Harry Pottereista tuttu Tylypahka.

11. Luetko mieluummin sarjoja vai yksittäisiä romaaneja?
- Luen kumpiakin. Ehkä kuitenkin enemmän sarjoja, koska löydettyäni minulle entuudestaan tuntemattoman kirjan haluan tietää, miten tarina päättyi, jos kirja kuuluu sarjaan, eikä ole yksittäinen romaani. Tästä syystä on helppoa jäädä saman sarjan pariin.

Ja sitten vastaukset Kattinkan kysymyksiin:

1. Mikä oli lapsena lempikirjasi?
- Ihan pikkulapsiajan lempikirjaa en muista, mutta myöhemmin Anna ja Harry Potter -kirjat.

2. Missä lukemassasi kirjassa on mielestäsi kaunein kansi?
- Voi apua, eihän tällaista voi mitenkään muistaa... Lunttasin blogista tänä vuonna lukemani kirjat, niistä kaunein/tunnelmallisin kansi on John Boynen Tarkoin vartioitu talo -kirjalla.

3. Mikä on tällä hetkellä eniten odottamasi uutuuskirja?
- En oikeastaan seuraa uutuuskirjoja, joten en edes kunnolla tiedä, mitä kirjoja on vastikään ilmestynyt. Ehkäpä tällä hetkellä odotan eniten Philippa Gregoryn serkusten sota -sarjan seuraavan osan ilmestymistä suomeksi, mutta ei mitään aavistustakaan, koska se ilmestyy.

4. Minkä perusteella valitset luettaviksesi päätyvät kirjat?
- Houkuttelevan kansikuvan tai takakansitekstin perusteella tai ihan tietoisesti etsin tietynlaista kirjaa luettavaksi esimerkiksi jotakin lukuhaastetta varten.

5. Oletko aina pitänyt lukemisesta?
- Kyllä.

6. Minkä kirjan maailmaan tahtoisit päästä käymään?
- Potter-kirjoista tuttuun taikamaailmaan.

7. Jos saisit valita yhden henkilön jostakin kirjasta ja pääsisit juttelemaan hänen kanssaan vaikkaa kahvikupposen äärelle, kenet valitsisit?
- Luultavasti valitsisin Vihervaaran Annan. Luulen että hänen kanssaan ei tulisi aika pitkäksi.

8. Kirja, joka jäi mietityttämään pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen?
- Viime vuonna lukemani Kuinka prinsessa Ruusunen hurmataan jäi mieleen hyvin negatiivisessa valossa.

9. Lainaatko kirjasi kirjastosta vai hankitko mieluummin omaksi?
- Sekä että. Hankin omaksi sellaisia kirjoja, jotka tiedän hyviksi, esimerkiksi olen lukenut samaa sarjaa aikaisemmin. Ostan kuitenkin aika harvoin kirjoja. Huomattavasti enemmän lainaan kirjoja kirjastosta.

10. Luettiinko sinulle lapsena iltasatuja?
- Luettiin.

11. Mikä on suosikkigenresi vai oletko kirjojen suhteen kaikkiruokainen?
- Luen eniten fantasiakirjallisuutta, mutta en myönnä sitä suosikkigenrekseni. :) Taitaa se kyllä olla suosikkigenreni.

Annan tunnustuksen seuraaville
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Tarinoiden syvyydet
Villasukka kirjahyllyssä


Kysymykseni heille
1. Opitko lukemaan koulussa vai jo aikaisemmin?
2. Muistatko tai onko sinulle kerrottu, mikä oli ensimmäinen kirja, jonka olet itse lukenut?
3. Miten suhtaudut elokuviin, jotka pohjautuvat kirjoihin?
4. Kuinka paljon kiinnyt kirjojen hahmoihin?
5. Oletko koskaan itkenyt lukiessasi kirjaa?
6. Kirjalahja jouluna tai syntymäpäivänä, hyvä idea vai pitäisikö keksiä jotain muuta?
7. Ostatko kirjoja heräteostoksina?
8. Mikä on oudoin tilanne ja paikka, jossa olet lukenut kirjaa?
9. Jos sinua pyydettäisiin suosittelemaan yhtä kirjaa, mitä suosittelisit?
10. Osallistutko blogeissa kiertäviin lukuhaasteisiin?
11. Minkälainen oli joulusi, entä miten juhlistat uutta vuotta? Vastaa kahden eri kirjan nimellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti