sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Karin Fossum: Marraskuun neljännen vastainen yö

Alkuperäinen teos: Natt til fjerde november (2003)
Johnny Kniga, 2005, kovakantinen, 194 sivua
suomentanut Katriina Savolainen



Hän katosi marraskuun neljäntenä. Yhtäkkiä hän oli kuin maan nielemä. Viimeinen havainto hänestä tehtiin kun hän ylitti keskustassa sillan, sen kauniin kaaren itärannan ja länsirannan välillä.
(s. 7)

Näin marraskuun lopulla olin päätynyt lukemisen suhteen umpikujaan. Erään lukuhaasteen loppu lähestyy, ja mielelläni lukisin vielä yhden kirjan sitä varten, jotta saisin tavoitteeni täyteen. Täytyi siis löytää norjalaisen kirjailijan teos, mielellään vieläpä mahdollisimman ohut, jotta ehtisin lukea sen kaikkien opiskelukiireiden lomassa. Muistin Karin Fossumin, mutta ongelmaksi tulikin kirjailijan genre. Rikoskirjallisuus. Enkä piittaa dekkareista pätkääkään! Ei siinä muu auttanut kuin hammasta purren valita Fossumin tuotannosta tämä kirja, joka oli kaikista ohuin kirjastossa saatavilla olevista.

17-vuotias Jonna Moe katoaa jäljettömiin marraskuun neljännen vastaisena yönä. Tytön opettaja näki hänet eräällä sillalla, tunnisti tutun olemuksen ja ihmetteli, mitä tyttö teki ulkona niin myöhään. Jonnan vanhemmat Magnhild ja Jon luulivat tyttärensä olevan tämän parhaan ystävän Louisen luona, mutta Louise ei tiedä tapahtuneesta mitään. Poliisi etsii kadonnutta tyttöä, mutta häntä ei löydetä. Aluksi tutut kyselevät tapahtumasta, mutta lopulta elämä jatkuu normaalisti eteenpäin. Magnhildin ja Jonin elämässä mikään ei ole enää tavallista. Tyttären katoamisesta alkoi heidän painajaisensa.

Kirjassa kuvataan vanhempien ajatuksia ja tuntemuksia, jotka vaihtelevat laidasta laitaan. Pahinta on tietysti epätietoisuus Jonnan kohtalosta. Kun mitään ei löydetä, ei voi tietää, onko tytär vielä elossa vai menehtynyt. Ei voi tietää, veikö joku hänet väkisin vai lähtikö hän vapaaehtoisesti. Jäljellä jäävät vanhempien pohdinnat ja arvailut siitä, mitä on tapahtunut. Ennen pitkää Magnhildin ja Jonin parisuhde ajautuu kriisiin. He jatkavat elämäänsä, mutta eritavoin. Toisen täytyy rauhoittua, kun taas toinen tarvitsee paljon tekemistä kyetäkseen jatkamaan eteenpäin suuren järkytyksen jälkeen.

Fossum yllätti minut ja hyvä niin. Odotin lajityypilleen uskollisempaa teosta, mutta eihän tämä ollutkaan sellainen verta tihkuva murhatarina, millaiseksi kuvittelin tarinan. Kirja ei ollut kovin jännittävä, enkä pitäisi tätä varsinaisena dekkarina. Mielestäni kirjan vahvuus oli hyvin uskottavassa epätoivon ja vastausten kaipuun kuvailussa. En ole itse kokenut vastaavaa tilannetta, jossa joku läheiseni oli kadonnut, eikä hänestä löydettäisi johtolankoja. Voin kuitenkin kuvitella, että siinä tilanteessa käydään läpi hyvin samanlaisia ajatuksia kuin Jonnan vanhemmat käyvät tässä kirjassa.

Vielä viimeisenä kommentti kirjan kannesta. Etukannessa on talo pimeän aikaan, ikkunoista ja ovesta kajastaa valoa. Takakannessa on pieni kuva samaisesta talosta, mutta valoisaan aikaan kuvattuna. Ehkä kansikuvilla on haluttu viestiä tarinan suunnasta.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Paul Auster: Sunset Park

Samanniminen alkuperäinen teos ilmestyi vuonna 2010
Tammi, 2011, kovakantinen, 354 sivua
suomentanut Erkki Jukarainen



Siksi että päätös ei ollut hänen. Siksi että päätöksen teki hänen puolestaan jykevä nyrkki, joka paiskasi hänet maahan ja määräsi pakenemaan Floridasta johonkin Sunset Park -nimiseen paikkaan. Toisin sanoen pelkkä arpanoppien kierähdys, pelkkä lottopallomyllystä esiin pulpahtanut numero, pelkkää sattuman kauppaa sattumien ja loputtoman sekasorron maailmassa.
(s. 67)

En muista, koska pää on viimeksi lyönyt näin tyhjää, kun pitäisi raapustaa kommenttia kirjasta. Sunset Park jakaa mielipiteet. En syystä tai toisesta saanut missään vaiheessa kunnolla otetta tarinasta, se ei vedonnut, eikä vakuuttanut.

Kolmekymppinen Miles Heller elättää itsensä siivoamalla hylättyjä taloja Floridassa ja kuvaamalla niihin jätettyjä esineitä. Miles on yksinäinen susi, joka on katkaissut välit vanhempiinsa vuosia sitten tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Aikaisemmin kiertolaisen elämää viettänyt mies pysyy Floridassa, koska hänellä on suhde 17-vuotiaan Pilarin kanssa. Parin onnea varjostaa pelko suhteen paljastumisesta, näin tapahtuessa Miles joutuisi todennäköisesti vankilaan. Pilarin isosiskon Angelan vihjailujen ja ahneuden takia paljastumisen pelko kasvaa entistä suuremmaksi. Pelastavana oljenkortena Milesin ystävä Bing Nathan esittää hänelle kutsun liittyä Brooklynin Sunset Parkissa vallatun talon kommuunin jäseneksi. Miles tarttuu ystävänsä tarjoukseen ja päättää palata takaisin Floridaan vasta, kun Pilar on täysi-ikäinen.

Vallatussa talossa asuu sekalainen joukko ihmisiä. Kutsun esittänyt Bing soittaa bändissä ja pyörittää samalla pientä kauppaa. Bing on tavallaan talon isäntä, sillä hänen aloitteestaan muut hahmot ovat päätyneet talon asukkaiksi. Masennuksesta kärsivällä Ellen Pricella on taiteellisia lahjoja ja hän piirtää erityisesti alastonkuvia. Elantonsa Ellen joutuu kuitenkin hankkimaan esittelemällä asuntoja. Alice Bergstrom tuskastelee kuihtuvassa suhteessa, joka lakastuu päivä päivältä. Älykkö-Alice valmistelee talossa väitöskirjaansa, jonka aiheena on Amerikka heti toisen maailman sodan jälkeen, sekä miesten ja naisten väliset suhteet, kuten ne kuvattiin tuon ajan kirjoissa ja elokuvissa.

Sunset Parkin vallatun talon asukkaat eivät ole ainoita hahmoja, joista kirja kertoo. Lisäksi tässä kuvataan Milesin vanhempien elämää. Kustannustoimittajana työskentelevälle Morris-isälle yhteydenpidon lopettaminen ja pojan kiertelevä elämä on ollut kova pala. Äitipuoli Willa kantaa kaunaa menneistä asioista. Milesin oma äiti Mary-Lee ryhtyi tavoittelemaan tosissaan näyttelijänuraa ja jätti pojan tämän isälle. Aluksi voisi kuvitella, että vanhemmat ovat olleet täysin pimennossa poikansa elämästä, mutta heille onkin kaiken aikaa yllättävä Milesiin yhdistävä taho toimittanut pojan kuulumisia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vaikeaan lamavuoteen 2008. Mielestäni kirjailija on tavoittanut laman synnyttävän tunnelman, alakuloa, mutta samalla toivoa paremmasta. Kuitenkin tarinassa oli useita kohtia, joita en yksinkertaisesti ymmärtänyt. Mainittakoon vaikka lukuisista eri yhteyksissä ilmenevistä viittauksista baseballiin. Niitä viittauksiahan nimittäin todella tuli vastaan. Sunset Park sisältää tosin lukuisia intertekstuaalisia viittauksia. Kenties baseball olisi avautunut, jos tuntisin kaikki teokset, joihin kirjassa viitattiin.

Lukemisen jälkeen olin jopa vaivaantunut. Kenties jotain oleellista meni ohi niin, etten saanut kiinni ajatuksesta. Muiden blogien perusteella Sunset Park ei ilmeisesti ole parasta Austeria, joten kaipa hänelle jossain vaiheessa täytyy antaa uusi mahdollisuus. Tältä erää jätän mielihyvin Austerin tuotannon rauhaan.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Jean Estoril: Anne sisäoppilaitoksessa

Alkuperäinen teos: Drina Dances in Exile (1959)
Tammi, 1994, kovakantinen, 207 sivua
suomentanut Ritva Toivola



Annea kiehtoivat aina Royal Opera Housen ympäristön koleat kadut, vaikka seutu olikin jo tullut hänelle aivan tutuksi. Nyt hänen kaikki ajatuksensa kohdistuivat kuitenkin balettiin, jota he olivat menossa katsomaan. Hän tunsi suuren osan sen musiikista ja ajatus siitä, että hän esiripun noustua näkisi näyttämön, jolle olisi lavastettu Prinsessa Ruususen ristiäispäiväjuhla, sai hänet kihelmöimään sisäisestä jännityksestä.
(s. 10)

En ole koskaan osoittanut pienintäkään kiinnostusta balettia kohtaan, ja kenties juuri siitä syystä sain lapsena kolme Jean Estorilin balettiaiheista kirjaa. Täytyihän sitä kai jotain muutakin lukea kuin ainaisia heppakirjoja. :) Näin aikuisiällä Estorilin kirjat ovat hauska kurkistus baletin maailmaan, vaikka kirjat onkin tarkoitettu lapsille.

13-vuotias orvoksi jäänyt Anne Adams asuu isovanhempiensa kanssa Lontoossa. Anne käy arvostettua (ja kuvitteellista) Dominickin balettikoulua yhdessä hyvän ystävänsä Rosen kanssa. Anne on luonteeltaan hyvin herkkä ja hän suhtautuu kovin intohimoisesti balettiin. Rakkauden tanssiin tyttö on perinyt äidiltään, joka oli kuuluisa balettitanssija, ennen kuin hän joutui lento-onnettomuuteen, jossa hän sai surmansa. Annen isoäiti on yrittänyt kitkeä Annen kiihkeyttä balettia kohtaan, muttei ole pystynyt estämään tyttärentytärtään tanssimasta.

Anne sisäoppilaitoksessa -kirjassa Annen isovanhemmat matkustavat Australiaan isoisän heikentyneen terveyden takia. Uutinen matkasta on herkälle Annelle iso järkytys, sillä hän joutuu samaan aikaan eroon rakkaista isovanhemmistaan ja Dominickin balettikoulusta, joka on hänelle hyvin tärkeä. Anne lähetetään maaseudulle syrjäiseen Chalk Green Manorin sisäoppilaitokseen. Aluksi ajatus kaukaisesta sisäoppilaitoksesta tuntuu vastenmieliseltä, eikä Anne koe kotiutuvansa Chalk Greeniin. Vähitellen hän tutustuu muihin oppilaisiin ja saa uusia ystäviä.

En enää muista, mitä mieltä olin Anne-kirjoista lapsena, enkä tälläkään lukukerralla ollut aivan varma, mitä ajattelen kirjasta. Päähenkilö Annessa on paljon piirteitä sellaisesta perin täydellisestä hahmosta, josta en yleensä välitä kirjallisuudessa. Tyttö vaikuttaisi olevan jonkinlainen opettajien suosikki ja hän saa hienon roolin eräässä baletissa. Näennäisistä ongelmista huolimatta kaikki näyttäisi sujuvan Annelta sutjakkaasti kuin tanssi. Tosin ei Annella oikeasti ole aivan niin helppoa, sekä Dominickin koulussa että Chalk Greenissä on ilkeitä ja kateellisia oppilaita, jotka ovat ottaneet Annen silmätikukseen. Sympatiani jäivät lopulta täysin Annen puolelle.

Tästä kirjasta oli vaikeaa löytää suomenkielistä arviota tai bloggausta, en itse asiassa löytänyt sellaista, joten luin muutaman englanninkielisen arvion, jotka on kirjoitettu alkuperäisen teoksen pohjalta. Yhdestä jäi erityisesti mieleen se, miten helposti Anne etenee baletissa. Baletista mitään tietämättömänä en ole oikea henkilö kommentoimaan Annen taitoja tai etenemisen helppoutta, mutta kyllähän se tuntui aika helpolta tämän kirjan ja kahden seuraavan osan perusteella. Itse laittaisin helppouden lastenkirjallisuuden piikkiin, kuinka moni kohderyhmään kuuluva jaksaisi lukea tytöstä, joka haaveilee baletista, mutta ei ikinä onnistu missään? En minä ainakaan olisi jaksanut. Arvioita lukiessa tuli mieleen, että Anne-kirjat ovat kurkistus baletin maailmaan, mutta ei niitä voi pitää täysin todenmukaisina. Oikeassa elämässä on ilmeisesti tehtävä paljon enemmän töitä tanssin eteen.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukava ja nopeasti luettava tauko tenttikirjojen väliin. Minulle tuli täysin yllätyksenä, kuinka pitkästä kirjasarjasta todella on kyse, kun perehdyin kirjailijaan tarkemmin. Lapsena luulin, että sarja on samanpituinen kuin kuinka monta teosta on suomennettu. Oikeasti Anne-sarjassa on jopa 11 osaa ja kirjailijan nimi Jean Estorilkin on pseudonymi.

Anne-sarja
Annen balettihaave (Ballet for Drina)
Anne balettikoulussa (Drina's Dancing Year)
Anne sisäoppilaitoksessa (Drina Dances in Exile)
Anne Italiassa (Drina Dances in Italy)
Anne Skotlannissa (Drina Dances Again)
Drina Dances In New York
Drina Dances in Paris
Drina Dances in Madeira
Drina Dances in Switzerland
Drina Goes on Tour
Drina Ballerina

lauantai 21. marraskuuta 2015

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi

WSOY, 1968, kovakantinen, 88 sivua


Seuraava päivä koulussa tuntui Onnelista ja minusta sanomattoman pitkältä. Koko päivän ajattelimme vain Vaaksanheimon perhettä ja koetimme arvailla, mitä he mahtoivat puuhata. Tietenkään emme kertoneet kenellekään mitään; jostakin syystä se tuntui mahdottomalta. Ja olisiko kukaan edes uskonut meitä?
(s. 21)

Onnelin ja Annelin talvi löytyi laatikosta, jonne olin pakannut vanhoja lapsuudesta tuttuja kirjojani. En muista kenenkään lukeneen kirjaa minulle, enkä muista myöskään itse lukeneeni sitä. Mielenkiintoinen sattuma, mutta jos tätä en ollut aiemmin lukenut, niin ainakin nyt kirja tuli luettua.

Onneli ja Anneli ovat kaksi ystävystä, jotka asuvat kahdestaan omassa talossaan. Eräänä iltana heidän pihaansa ajaa pikkuruinen auto, josta astuu ulos Vaaksanheimon perhe. Vaaksanheimot etsivät rouva Ruusupuuta, samaa henkilöä, jolta tytöt ostivat talonsa. Rouva Ruusupuun olinpaikasta ei ole tietoa, joten tytöt majoittavat Vaaksanheimon perheen nukkekotiinsa, kunnes saavat vihjeen siitä, missä rouva Ruusupuu voisi olla. Päivät pikkuruisten vieraiden seurassa sujuvat rattoisasti. Vaaksanheimot tutustuvat Onnelin ja Annelin naapureihin ja myös kutsuvat koko joukon viettämään pikkujoulua nukkekotiin.

Tytöt pitävät kovasti pikkuruisista vieraistaan, mutta valitettavasti ongelmiakin on luvassa. On ihmisiä, jotka mielellään tienaisivat hyvät rahat vangitsemalla Vaaksanheimojen kaltaisen perheen ja näyttämällä heitä muille. Tytöt kohtaavat yllätyksen, kun Annelin äidin entinen kotiapulainen Adele seisoo yhtenä iltana heidän ovensa takana. Adele ei ole kuulevinaan vastaväitteitä vaan jää huolehtimaan tytöistä. Kaiken lisäksi Adele on huolestuttavan utelias lastenhuoneesta kuuluvista äänistä, jotka lähtevät tietysti Vaaksanheimoista.

Kirja on ihastuttavan lämminhenkinen ja täynnä lapsenomaista magiaa. Onnelin ja Annelin naapureihin on varmasti tutustuttu paremmin jo ensimmäisen osan aikana, mutta tässäkin osassa heistä sai hyvän käsityksen. Naapurissa asuvilla sisaruksilla Tingelstiinalla ja Tangelstiinalla Vappusella on kaikenlaista jännittävää puutarhassaan, ja heidän veljensä Vekotiitus on nerokas keksijä. Tingelstiinan ja Tangelstiinan yllätyskanojen munimien yllätysmunien ansiosta vieraat saattoivat juhlia pikkujoulua Vaaksanheimojen kanssa nukkekodissa. Poliisi Ulpukka ja hänen vaimonsa ovat tavallisempia naapureita, mutta toki yhtä mukavia ihmisiä, kuin Vappusten sisarukset. Salaperäinen rouva Ruusupuu vaikutti aivan hyväntahtoiselta haltiakummilta, hänestä haluaisin melkeinpä kuulla lisää.

Onnelin ja Annelin talvessa minua viehätti erityisesti realistisen maailman sekoittuminen taianomaisten asioiden kanssa. Tytöt ovat aivan tavallisia tyttöjä ja käyvät koulua, mutta niin vain heidän luokseen tulee vierailulle pikkuruinen vaaksanmittainen perhe, mitä ei muuten tapahdu. Kirja on hyvin tyypillinen lastenkirja esimerkiksi edellä mainitsemastani syystä. Onneli ja Anneli saavat myös asua aivan kahdestaan, eikä heidän vanhempiaan tunnu haittaavan yhtään, ettei kahdella lapsella ole aikuista huolehtimassa heistä. Sarjan ensimmäisessä osassa varmaan saisi tyttöjen muuttotouhusta tarkemman selvityksen. Kuten lastenkirjalle sopii, tässäkin tarinassa roistot saavat lopulta kuulla kunniansa, minkä jälkeen tarina jatkuu onnellisesti eteenpäin.

Kirjan aikana ei oikeastaan hirveästi tapahdu mitään. Vaaksanheimot tulevat, ja jonkin aikaa kaikki on hyvin, kunnes luvassa on harmia. Kun asiat on saatu selvitettyä, kaikki voivat huokaista helpotuksesta. Minusta kirjan viehätys perustuukin juuri leppoisaan tunnelmaan. Kovin tapahtumarikkaaksi tätä ei voi sanoa.

Onneli ja Anneli -sarja
Onnelin ja Annelin talo (WSOY, 1966)
Onnelin ja Annelin talvi (WSOY, 1968)
Onneli, Anneli ja orpolapset (WSOY, 1971)
Onneli, Anneli ja nukutuskello (WSOY, 1984)
Putti ja pilvilaivat (WSOY, 1987)
Putti Puuhkajasaarella (WSOY, 1989)

perjantai 13. marraskuuta 2015

Annina Holmberg: Nuori rakkaus


William Shakespearen alkuperäiset teokset:
A Midsummer Night's Dream
The most excellent and lamentable tragedy of Romeo and Juliet

Shakespearen näytelmien uusimmat suomennokset:
Juhannusyön uni, Matti Rossi 2005
Romeo ja Julia, Marja-Leena Mikkola 2006

WSOY, kovakantinen, 104 sivua

Tässäpä jälleen kerran kirja, jonka olen valinnut luettavaksi pelkästään kannen perusteella. Annina Holmbergin Nuori rakkaus oli laitettu lähikirjastoni hyllyssä esille, ja jäin katsomaan, mitä kannessa oikein tapahtuu. Kaukaa se näytti kirjavalta sekamelskalta. Hyvä peruste valita lukemista siis. :)

Nuori rakkaus on sovitus kahdesta William Shakespearen tunnetusta näytelmästä, Kesäyön unelmasta ja Romeosta ja Juliasta. Holmberg ei ole itse kääntänyt tekstejä vaan hän on sovittanut kummankin näytelmän viimeisimmät suomennokset proosamuotoon luettavaksi tarinaksi. Olen joskus lukenut Romeon ja Julian näytelmätekstinä ja ainakin siihen verrattuna tällainen proosasovitus oli helpommin luettavissa, kun tapahtumat etenivät romaanin tapaan.

Sovituksien oheen on otettu suoria lainauksia kummastakin näytelmästä. Lainauksia ovat esimerkiksi osa hahmojen puheenvuoroista sekä Romeossa ja Juliassa kuoron runo, joka kertoo näytelmän tapahtumat ennalta. Lainaukset olivat mukava lisä muun tekstin joukkoon. Samalla ne herättivät sopivasti mielenkiintoa. Haluaisin jossain vaiheessa lukea vielä kummankin klassikon näytelmäteksteinä.

Yhdestä suunnasta tuli Oberonin joukko, toisesta Titanian, ja kovin kolea oli heidän kohtaamisensa, vaikka kesäyö peittikin kuulaana ja pehmeänä metsän.
(s. 19)

Kesäyön unelmassa Lysander ja Demetrius ovat molemmat rakastuneet Hermiaan, joka rakastaa Lysanderia. Hermian ystävä Helena puolestaan rakastaa Demetriusta. Hermian isä kieltää Hermiaa avioitumasta Lysanderin kanssa, jolloin nuoripari päättää karata. Samaan aikaan metsässä keijukuningas Oberon ja keijukuningatar Titania ovat riidoissa. Oberon lähettää palvelijan hakemaan rohtoa, jonka saaja rakastuu ensimmäiseen näkemäänsä vastaantulijaan. Rohto on tarkoitettu Titanialle, mutta myös nuoret saavat osansa keijuparin välisestä kiistasta.

Romeo, oi Romeo, miksi olet Romeo? Kiellä nimesi ja isäsi tai tunnusta minulle rakkautesi, niin lakkaan olemasta Capulet.
(s. 69)

Romeo ja Julia ovat rakastavaiset Veronassa. Heidän sukunsa ovat olleet toistensa vihamiehiä muistinkantamattomista ajoista lähtien. Capuletien juhlissa Romeo ja Julia kohtaavat toisensa ensimmäisen kerran ja rakastuvat ensisilmäyksellä. Salaisen avioitumisen jälkeen luvassa on välienselvittelyä, jonka seurauksena Romeon ystävä Mercutio ja Julian serkku Tybalt menehtyvät, ja Romeo joutuu maanpakoon. Loppu koittaa hautaholvissa, jonka tapahtumien jälkeen Montaguet ja Capuletit sopivat vihanpitonsa.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

Alkuperäinen teos: Call the Midwife (2002)
Seven/Otava, 2014, pehmeäkantinen, 415 sivua
suomentanut Eija Tervonen



Jos joku olisi kaksi vuotta sitten sanonut, että menen luostariin kätilökoulutukseen, olisin juossut kilometrien päähän. Minä en ollut sellainen tyttö. Luostarit olivat herätyksen saaneille tarkoitettuja ankeita ja koruttomia paikkoja. Ne eivät olleet minua varten. Olin luullut Nonnatus Housen olevan pieni yksityissairaala, joita Englannissa oli tuohon aikaan satoja.
(s. 36)

Hakekaa kätilö! -pokkarini on alennusmyyntilöytö tältä syksyltä. Seurasin kirjoihin perustuvaa tv-sarjaa, joka houkutteli lukemaan itse kirjan. Onneksi luin kirjan, sillä vaikka televisiosarja esitti tapahtumat koskettavasti, ei se kuitenkaan vedä vertoja alkuperäiselle teokselle.

Hakekaa kätilö! on Jennifer Worthin muistelmateos, joka kertoo hänen nuoruusvuosistaan 1950-luvun East Endissä. Worth työskenteli tuolloin kätilönä ja aluesairaanhoitajana. Olosuhteet muistuttivat köyhällä alueella lähinnä slummia, mikä oli aluksi järkytys nuorelle naiselle. Vähitellen hän alkoi tottua uuteen ympäristöönsä. Merkittävä rooli sopeutumisessa oli Nonnatus Housen väellä, sillä nuori Jennifer sai paljon tukea nunnilta ja toisilta kätilöiltä. Teoksessa kuvataan kätilön ammattia ja arkea, lähtöä töihin vaikka keskellä yötä, erilaisia synnytyksiä. Samalla siinä kuvataan asumista nunnaluostarissa, uskonnollinen puolikin tulee esille kirjan sivuilla. Raskaista oloista huolimatta arkeen mahtui myös paljon ilonaiheita. Jennifer sai esimerkiksi huomata yllätyksekseen, että Nonnatus Housen nunnat ovat joustavampia kuin sairaalan työyhteisö olisi ollut.

Lukiessani aivan unohdin piteleväni käsissäni nimenomaan muistelmateosta. Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti, ja tarinaan oli helppo uppoutua mukaan. Olen pitänyt muistelmateoksia jostain syystä hieman tylsinä, mutta ainakaan Worthin teos ei ole tylsä. Päinvastoin, kirja on kaikkea muuta kuin tylsä. Ainakin se herätti monenlaisia ajatuksia. En voinut olla hämmästelemättä 50-luvun oloja ja niitä naisia, jotka sitkeästi pyörittivät perheen arkea, vaikka kuinka köyhissä oloissa. Välillä kirjassa esiintyvien henkilöiden kohtalot saivat silmät kostumaan. Onneksi surullisten ja traagisten kohtien lisäksi teoksessa on iloa ja paljon toivoa paremmasta. Parhaiten mieleeni jäi espanjalais-englantilainen perhe, jossa äiti synnytti 25. lapsensa.

Televisiosarjaa katsoessa oli helppo ajatella, että Jenny, kuten Worthiin perustuvaa hahmoa sarjassa kutsuttiin, on vain yksi hahmo muiden joukossa. Muistelmateoksen lukemisen myötä pystyin helpommin sisäistämään, että kaikki tapahtumat todella perustuvat jonkun henkilön kokemuksiin. Kirja antoi tapahtumista autenttisemman kuvan kuin televisiosarja. Esimerkiksi itäisen Lontoon olosuhteet, kuten pommituksista kärsineet korttelit ja rauniot, kävivät paremmin ilmi kirjasta. Jos muistan oikein, niin tätä oli taidettu sievistää tv-sarjaan, koska en muista, että siinä olisi näkynyt monia raunioita. Kirja on myös opettavaisempi, sillä Worth kertoo siinä useammassa kohdassa kätilön ammatin historiasta ja 1950-luvun lääketieteestä.

Hakekaa kätilö! oli mielenkiintoinen ja avartava lukukokemus. Voin suositella sitä kaikille, jotka ovat epäröineet lukea muistelmateoksia. Tässä on teos, josta on helppo aloittaa, koska asiat kerrotaan niin helposti lähestyttävästi, että kirjaa lukiessa melkeinpä unohtaa lukevansa muistelmateosta.

Osallistun kirjalla I Spy Challenge -lukuhaasteeseen, josta sain luettua kohdan 25. Occupation.