sunnuntai 6. syyskuuta 2015

J. M. Synge: Aransaaret

Alkuperäinen teos: The Aran Islands (1907)
Basam Books, 2009, pehmeäkantinen, 169 sivua
suomentanut Heikki Salojärvi



Aamu oli kaunis ja tuntui lupaavan sellaista yllättävän tuuletonta selkeää päivää, joita nähdään toisinaan alkutalvella ennen sadetta. Ensimmäisestä valonpilkahduksesta saakka taivas oli valkoisten pilvien peitossa ja rauha niin täydellinen, että jokainen ääni tuntui vain leijuvan merenlahden hiljaisuudessa. Sinisiä savuvanoja kohoili kiemurrellen kylän ylle ja kauempana taivaanrantaa roikkui matalalla raskaiden sadepilvien repaleita. Me lähdimme varhain liikkeelle, ja vaikka meri näytti kaukaa rauhalliselta, me jouduimme pian melkoisiin lounaasta vyöryviin maininkeihin.
(s. 116)

Menen usein kirjastoon valmiin lainattavien kirjojen listan kanssa ja tarkoitus olisi poistua ainoastaan ne kirjat mukana. Yhtä usein jään kuljeksimaan hyllyjen välissä etsiäkseni mielenkiintoista luettavaa. J. M. Syngen Aransaaret löytyi tällaisen kuljeksimisen jälkeen. Kirjan takakansi herätti kiinnostuksen, joten pakkohan se oli lainata, vaikkei tarkoitus ollutkaan.

Irlantilainen kirjailija J. M. Synge matkasi maanmiehensä Yeatsin kehotuksesta Aransaarille kuvaamaan saarelaisten elämää. Yeatsin sanoin samanlaista elämää ei ollut vielä koskaan kuvattu. Synge vietti saarilla yhteensä viisi kesää, mutta kirja perustuu neljän ensimmäisen kesän kokemuksiin. Hän tarkkaili saaren oloja ja elämää, keskusteli saarelaisten kanssa, kuunteli ja kirjoitti muistiin heidän kertomiaan tarinoita ja ystävystyi paikallisten kanssa. Syngestä tuli aikanaan yksi Irlannin kansallisnäytelmäkirjailijoista. Suurimman innoituksen tuotantoonsa hän sai juuri Aransaarista.

Aransaarten saariryhmä koostuu kolmesta saaresta, jotka ovat Inishmore, Inishmaan ja Inisheer. Näistä Inishmore on suurin ja se tunnettiin ennen nimellä Aranmor. Synge vaikuttui saarten maisemista ja hän kuvaa niitä kauniisti. Saarilla riittää avaraa, karun kaunista luontoa, vihreyttä, jyrkkiä kallioita ja kaiken ympäröi petollinen meri, joka niin usein myrskyn aikaan vie kalastajat mukanaan. Maisemien lisäksi Synge kirjoitti paikallisten tavoista ja uskomuksista, yksinkertaisesti elämästä. Vieraillessaan saarilla Synge osallistui paikallisten arkeen, juhliin ja jopa hautajaisiin.

Elämä Aransaarilla on Syngen kuvailun mukaan kovaa. Saarelaiset ovat vaatimattomia, mutta samalla he ovat aidon vilpittömiä. He ottavat vierailijan vastaan, tarjoavat tälle yösijan kotoaan, esittelevät saaria ja kertovat tarinoita. Muuhun maailmaan verrattuna saarelaiset tuntuvat elävän täysin omanlaistaan elämää. Pappi soudetaan paikalle pitämään messua, mutta pakanallinen usko ei ole kadonnut minnekään saarelaisten keskuudessa. Ihmeitä selitetään uskomuksilla ja jokainen uskoo keijuihin, joiden kanssa on parasta pitää varansa. Syngekin saa kuulla tarinoita keijujen mukaan lähteneistä ihmisistä. Tarinasta riippuen he onnistuvat jollain konstilla palaamaan entiseen elämäänsä tai sitten he lähtevät lopullisesti keijujen matkaan.

Yhtä pääroolia kirjassa näyttelee meri, jonka armoilla saarelaiset elävät. Paikalliset saavat elantonsa meren antimista, mutta varsinkin miesten elämä voi koska tahansa päättyä kalastusreissun aikana myrskyisissä aalloissa. Vaikka saarilla puhutaan iirin lisäksi englantia, moni ei ole koskaan käynyt mantereen puolella. On helpompaa jäädä kotiin tuttuihin maisemiin kuin lähteä kohti tuntematonta. Synge tuntuu aikalailla ihannoivan saarelaisten elämäntapaa, johon nykyaika (kirjassa 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku) ei ole juuri vaikuttanut.

Olen vaikuttunut lukemastani. Aransaaret välittää kiintoisan kuvan suljetusta paikasta, jonka asukkaat elävät melkeinpä irrallaan muusta maailmasta. Maisemat joissa he asuvat kuulostavat henkeäsalpaavan upeilta. Netin aikakaudella ei onneksi tarvitse jäädä mielikuvan varaan, sillä myös kuvahaun perusteella Aransaarten maisemat ovat uskomattomia. Syngen aikalaiskuvaus kertoo tietysti vain yhdestä ajasta, mutta kuvaus teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että sen houkuttelemana haluaisin nähdä Aransaaret omin silmin.

Osallistun Aransaarilla I spy challenge -lukuhaasteeseen.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Villy Sørensen: Ragnarök, jumalten tuho

Alkuperäinen teos: Ragnarok, en gudefortælling (1982)
Nemo, 1998, kovakantinen, 153 sivua
suomentanut Mika Siimes



Aasamaan pyhässä lehdossa oli myös hedelmätarha, ja hedelmätarhassa kasvoi omenapuu, jonka omenoita vain jumalat saivat syödä. Omenoiden syöjät saavuttivat ikuisen terveyden ja nuoruuden -se oli jumalille sopiva ominaisuus, eivätkä he halunneet että muut, ihmiset ja vielä vähemmän jättiläiset, saisivat saman edun, silloinhan he olisivat jumalten kaltaisia.
(s. 21)

Skandinaavinen mytologia ja jumaltarustot ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. Kaunokirjallisuuden puolella aihe on tullut tutuksi lähinnä Johanne Hildebrandtin Valhallan tarinoita -trilogian välityksellä. Hildebrandtin jälkeen olen halunnut lukea muitakin teoksia aiheesta, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Villy Sørensenin Ragnarök, jumalten tuho löytyikin melkein kuin tilauksesta googlettelun tuloksena.

Keskellä ihmisten asuttamaa Keskimaata sijaitsi Aasamaa, josta käsin aasoiksi itseään kutsuva heimo hallitsi maailmaa. Ihmiset palvoivat heitä jumalinaan, mutta aasat eivät olleet ainoat ihmisten palvomat jumalat. Aikoinaan aasat olivat tehneet sopimuksen toisen heimon, vaanien kanssa. Keskenään riitaisten jumalten elämää häiritsivät jättiläiset, jotka oli karkotettu kauas Ulkomaahan, ja jotka halusivat entiset asuinsijansa takaisin. Jättiläisten hyökkäyksen varalta ylijumala Odin keräsi taisteluissa kuolleiden sankareiden soturijoukon Valhallaan ja kääpiösepät valmistivat jumalille voittamattomia aseita. Taistelun aika oli luvassa, kun oikeudenjumala Balder näki unta maailmanlopusta, ragnarökistä, ja uni alkoi toteutua.

Kirja esittelee eri jumalat niin aasojen kuin vaanien puolelta. Jokaisella jumalalla on jokin erityinen tehtävä, minkä jumala tai jumalatar hän on. Eräillä jumalilla on myös erityisesti juuri heille kuuluva ase tai muu tunnusomainen asia. Näistä tunnetuin on ukkosenjumala Torin Mjölner-vasara. Muita ovat muun muassa Idunin nuoruutta tuovat omenat, ylijumala Odinin pysäyttämätön keihäs ja Frein miekka, joka heiluttaa itse itseään. Kuten kirjan tarinoista käy ilmi, erityisesti Idunin omenat ja aseet olivat jumalille tärkeitä. Esimerkiksi Torin menetettyä hetkellisesti vasaransa he olivat altavastaajia jättiläisiä vastaan, mutta Torin saatua vasaransa takaisin, jumalat saattoivat taas henkäistä helpotuksesta.

Ragnarökissä Sørensen on kertonut uudelleen Eddan viikinkimytologian jännittävimmät tarinat. Teosta voisi pitää jonkinlaisena johdatuksena skandinaaviseen mytologiaan, sillä tässä todellakin on mukana vain merkittävimmät Eddan jumaltarinoista. Sørensen on kirjoittanut teoksensa proosamuotoon. Ilmeisesti hän on myös tulkinnut lähdeteosta uskollisesti sen sijaan, että olisi tehnyt omia lisäyksiä. Tarinat on kerrottu selkeästi ja ytimekkäästi niin, että oleelliset seikat käyvät ilmi. Olisin kiinnostunut tietämään, minkälaisella tyylillä tarinat on kerrottu alkuperäisessä tanskankielisessä teoksessa. Suomennoksen kirjoitustyyli on jokseenkin tylsä, minkä takia tarinoista katoaa viimeinen hohto, piste i:n päälle. Oikeastaan lukiessa tuli mieleen, että tällainen teksti on lähellä oppikirjoja, joissa selostetaan, kuinka kaikki on tapahtunut.

Kirjan takakannen perusteella Sørensen on tarkoittanut teoksensa aikuisille, mutta hänen kertomuksistaan pitävät myös lapset. Lainasin Ragnarökin kanssa samaan aikaan Anni Sumarin toimittaman Óðinnin ratsun, jossa puolestaan todetaan (sivulla 223), että Sørensenin Ragnarök on nimenomaan lapsille suunnattu. Mielestäni on vähän vaikea arvioida sitä, onko Ragnarökin kertomukset kirjoitettu lapsilukijaa ajatellen. Kirjoitustyyli kun voi olla aivan hyvin seurausta siitäkin, että lähdeteos on runomuotoinen ja runoja on ollut mahdollisesti hankala sovittaa proosatekstiksi. Lukemisen aikana en edes osannut huomioida mahdollisuutta, että teos olisikin lapsille suunnattu.

Joka tapauksessa Ragnarök oli selostavasta otteestaan huolimatta mukava tapa tutustua skandinaaviseen mytologiaan. Syvennyn aiheeseen vielä Sumarin teoksen avulla, minkä jälkeen täytyy etsiä muuta luettavaa, mahdollisesti jopa itse Edda, jota olen vältellyt runomuodon takia.

Osallistun Ragnarökillä Kirjallinen retki Pohjoissa -lukuhaasteeseen.