Otava, 2013, kovakantinen, 542 sivua
suomentanut Kari Koski
Aukio heräsi kiivaaseen hyörinään, ja kuin tyhjästä jokin loikkasi esiin puiden takaa, kohosi korkealle pääni yläpuolelle ja laskeutui tuskin horjahtaen kovalle kiveykselle noin kolmen metrin päähän minusta. Räpäytin silmiäni voimatta uskoa, että olisin nähnyt ihmisen, mutta ennen kuin ehdin vilkaista toistamiseen, se oli jo kadonnut, mikä se ikinä oli ollutkaan.
(s. 12)
Niin blogeissa kuin erilaisilla netin keskustelupalstoilla hälyä aiheuttanut Illallinen vampyyrin kanssa on kirja, joka jakaa mielipiteet. Osan mielestä tämä on väkivaltaisempi ja seksikkäämpi versio Twilightista, osa ei pidä kirjasta yhtään. Seurasin kirjan ympärillä vellovaa keskustelua jonkin aikaa, kunnes en enää voinut vastustaa kiusausta. Minun oli aivan pakko lukea kirja, jotta saisin selville, onko se niin hyvä, kuin jotkut sanovat vai aivan hirveä.
Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle öisestä Lontoosta, kun ihmistyttö Violet Lee joutuu todistamaan raakaa joukkomurhaa Trafalgar Squaren aukiolla. Murhaajat ovat ylimaallisen hyvännäköisiä teinipoikia, jotka liikkuvat nopeammin kuin ihmiset. He nappaavat Violetin mukaansa, jolloin tyttö joutuu vampyyrikuninkaallisten panttivangiksi. Tässä vaiheessa tulee mieleen, miksi vampyyrit ottavat panttivangiksi aivan tavallisen ihmistytön. Violet ei olekaan aivan tavallinen tyttö, sillä hänen isänsä kuuluu poliittiseen eliittiin, joten Violetin avulla vampyyrit voivat kiristää isä Leetä suostumaan heidän vaatimuksiinsa. Tytölle annetaan kaksi mahdollisuutta, hän voi liittyä vapaaehtoisesti verenimijöiden joukkoon tai elää heidän joukossaan ihmisenä.
Kirjan vertaaminen Twilightiin sai välittömästi aikaan muutamia hahmoihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Olin aivan varma, että naispäähenkilö Violet on Bella numero kaksi, joka ei tule toimeen ilman miestään. Violetin hahmo onnistui yllättämään minut niin hyvässä kuin pahassa. Hyvää oli se, että hahmossa oli jonkinlaista yrittämistä. Violetista ei ole tehty automaattisesti Bellan kaltaista selkärangatonta ja heikkoa tyttöä. Hän sanoo vastaan, jos on eri mieltä asioista. Tarinan aikana hänestä saattoi huomata jonkinlaista aikuistumista. Valitettavasti Violetissa oli niin paljon kyseenalaisia puolia, etteivät hyvät puolet riitä kompensoimaan huonoja. Suorapuheisuudesta ilmenee negatiivinen asenne muita samaa sukupuolta olevia kohtaan. Violet ei säästele sanojaan nimittäessään erästä naispuolista vampyyria huoraksi.
En ole aivan varma, mitä mieltä olen miespäähenkilö Kaspar Varnista. Olin lukiessa helpottunut siitä, ettei hän ollut samanlainen tossukka vampyyriksi kuin Edward Cullen. Ylipäätänsä kaikki kirjassa esiintyvät vampyyrit saavat kiitosta siitä, että heidät todella on kuvattu vampyyreiksi. He juovat verta ja voivat tappaa ihmisen. Kaspar on paha poika, joka tekee tasan sen, mitä hän haluaa. Hänen pitää kaikki saada kaikki heti, eikä hänellä riitä kärsivällisyyttä odottamiseen. Tätä yritetään selittää hahmon asemalla. Kruununperijänä hän on tottunut saamaan tahtonsa läpi. Paikoitellen Kasparista maalaillaan vastuullisempaa ja fiksumpaa kuvaa, mutta tämä jää yrittämisen tasolle. Suurimman osan ajasta hän käyttäytyy kuin pilalle hemmoteltu kakara. Kaiken huipuksi tätä hemmoteltua prinssiä on romantisoitu oikein reilulla otteella.
Tämän kaltaisessa kirjassa täytyy tietysti olla aina jonkinlainen romanssi mahdutettuna juonikuvioon. Ei ole vaikea arvata, että aluksi toisiaan inhoavat Violet ja Kaspar vähitellen lähentyvät. Ensin romanssista voisi syyllistää Tukholma-syndroomaa, mutta Violet sitten menee ihastumaan Kaspariin aivan oikeasti. Tältä osin pääpari muistuttaa kaikkein eniten Twilight esikuviaan. Maalaisjärjenkin mukaan Violetin ei pitäisi ihastua poikaan, joka kohtelee häntä kaltoin, ahdistelee ja uhkailee häntä, yrittää raiskata hänet ja ties vielä mitä. Näin kuitenkin tapahtuu. Manipuloiva ja väkivaltainen prinssi saa tytön lakoamaan jalkoihinsa. En voi ymmärtää, miksi Kasparin kaltaisesta hahmosta tehdään tarinan romanttinen sankari. Miten Violet voi antaa anteeksi sen kaiken huonon kohtelun, jota hän sai Kasparilta?
Kirjan perusjuonen mukaan ihmistyttö temmataan yhtäkkiä arvaamatta vampyyrien maailmaan ja hänen tulee selvitä yliluonnollisten olentojen parissa parhaansa mukana. Kulunut idea ei tuo mitään uutta fantasiakirjallisuuteen. Tarinasta paistaa lisäksi läpi kirjailijan nuori ikä. Aukkoja ja ristiriitaisuuksia löytyy useampia, mutta annettakoon se anteeksi nuorelle kirjailijalle. Jotain uutta tarinaa tuovat Violetin isän asema puolustusministerinä ja ihmisten ja vampyyrien väliset neuvottelut. Myöhemmin tärkeäksi juonenkäänteeksi muodostuu ikiaikainen ennustus, jonka mukaan kohtalon valitsemat sankarittaret pelastavat useamman ulottuvuuden. Tarinan muuttuminen maagisempaan suuntaan kaikkine ulottuvuuksineen tuli eteen täysin puskista. Eri ulottuvuuksissa ja ennustuksessa on paljon potentiaalia, mutta olisin kaivannut niihin jonkinlaista pohjustusta, ennen kuin ne tulivat eteen täysin yllättäen.
En tyrmää kirjaa suoralta istumalta, kuten monet ovat tehneet. Tarinassa on joitakin hyviä piirteitä. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei näitä ideoita ole jalostettu kunnolla eteenpäin. Mainittakoon tästä esimerkkinä sankarittaret ja eri ulottuvuudet, jotka vain yhtäkkiä tupsahtivat jostain. Huonoja puolia riittää valitettavasti paljon enemmän kuin hyviä. En enää lähde luettelemaan niitä, mutta todella toivon, että kirjailija on saanut selkeytettyä ajatuksiaan ennen seuraavan osan kirjoittamista. Sellainen on jo nimittäin ilmestynyt englanniksi ja olettaa voisi, että myös suomennos on tulossa jossain vaiheessa.
Osallistun kirjalla I Spy Challenge 2015 -haasteeseen, josta sain suoritettua kohdan 24. Paranormal Being.
The Dark Heroine -sarja
Illallinen vampyyrin kanssa
Autumn Rose
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti