Kuvittanut Birgitte Rubæk, suomentanut Iiris Kalliola
WSOY, 1999, kovakantinen, 231 sivua
Perhosten elämä ja kehitys on luonnon suuria ihmeitä: huomaamattomasta toukasta uljaaksi perhoseksi. Niiden esiintyminen kertoo myös paljon luonnon tilasta - lukuisten perhosten lentely on paitsi ilo silmälle myös merkki monimuotoisesta ja terveestä ympäristöstä.
(takakansi)
Viimeistä viedään, nimittäin perhosaiheisessa lukuhaasteessa. Olen saanut kirjan lahjaksi joskus lapsena. Tarkoituksena oli kai innostaa minua tunnistamaan perhosia. Joskus aikaisemmin se onnistui paremmin, mutta nykyään tunnistaminen jää (noloa kyllä) neljään perhoseen, joista voin sanoa olevani melko varma, kun näen ne luonnossa. Yksi niistä on kirjalle nimensä antanut neitoperhonen, muut ritariperhonen, sitruunaperhonen ja nokkosperhonen. Aloitin lukemisen kesällä, mutta hassusti kävi niin, että sain kirjan luettua vasta, kun vuosi lähenee loppuaan.
Amiraali ja neitoperho esittelee 149 perhoslajia, joista useimpia on Suomessa. Näiden lisäksi kirjassa esitellään lajeja, jotka elävät Luoteis-Euroopassa. Kirja alkaa kirjoittajan esipuheella, jossa hän kertoo kiinnostuneensa perhosista jo pienenä poikana. Eikä perhosten viehätys ole kadonnut minnekään vuosien varrella, päinvastoin. Esipuhetta seuraa luku kirjan käyttäjälle. Osiossa valotetaan kuvitusten kokoa ja lajiesittelyjen yhteydessä olevia levinneisyyskarttoja. Jos kuvan yhteydessä ei ole erikseen mainintaan muutetuista mittasuhteista, esittävät piirroskuvat perhosia niiden oikeassa koossa. Kartoissa puolestaan kuvataan lajien levinneisyys Luoteis-Euroopan lisäksi myös Pohjois-Saksassa, Puolassa ja Baltian maissa. Karttoihin on kuvattu kaksi eri astetta levinneisyydestä: vakinainen laji sopivilla paikoilla ja vaeltava laji.
Johdannossa käsitellään perhosen tuntomerkkejä, kehitystä, elintapoja, käyttäytymistä ja paljon muuta. Perhospuutarha kuulosti mielenkiintoiselta. Kappaleessa kerrotaan, kuinka omasta puutarhastaan voi oikeanlaisilla kasveilla tehdä perhosia houkuttelevan paikan. Yllätyin siitä, että mustikka houkuttelee perhosia. Kirjassa mainitaan, että mm. kanervan, orvokin ja kultapiiskun lisäksi puutarhassa kannattaa vaalia mustikkaa. Olen aina kuvitellut perhosten saavan ravintonsa kukista, joten ihmettelen, mihin mustikka liittyy. Kirja ei harmittavasti paljasta enempää.
Tämän jälkeen siirrytään jo perhosryhmiin. Kirja aloittaa esittelyn päiväperhosryhmillä, joihin kuuluvat ritariperhoset, apollot, kaaliperhoset, täpläperhoset (näitä on kolmea eri alaryhmää), noppaperhoset, nopsasiivet, kultasiivet, sinisiivet ja paksupäät. Oho, näitä ryhmiä on yllättävän paljon. Päiväperhosten jälkeen mainitaan yöperhosista, jotka liikkuvat myös päiväsaikaan. Suuri tietämättömyyteni perhosiin liittyen tulee taas ilmi, mutta luulin, että yöperhoset elävät nimensä mukaan vain yöllä.
Perhosten esittelyissä selviää jokaisesta lajista tuntomerkit sekä elinympäristö ja elintavat. Näiden lisäksi levinneisyyskartalta näkee, kuinka laajalle alueelle mikäkin laji on levinnyt. Jokaisesta lajista on piirretty kuva, joka on useimmiten luonnollisessa koossa. Joistakin lajeista on lisäksi kuvat toukka- ja kotelovaiheissa. Erittäin hyödyllisinä koin ”Älä sekoita tähän” -kuvat, jotka esittävät tietyn lajin kanssa hyvin samannäköistä perhosta. Esimerkiksi ritariperhosen esittelyssä ”älä sekoita tähän” -kuvassa on purjeperhonen, joka on lähes samannäköinen kuin ritariperhonen. Lajit eroavat toisistaan väritykseltään ja siivet ovat hieman erimuotoiset.
Kirjan kieli on sopivan tavanomaista ja helppolukuista. Asioita ei kerrota liian tieteellisesti, mutta tyyli on kuitenkin selvästi tietokirjamainen. Luulen että lapselle tämä voi olla vähän tylsä ainakin yksinään luottavaksi. Kirja sopii tunnistuskirjaksi. Etsin kesällä yhtä perhosta tämän avulla, mutta en osannut yhdistää sitä mihinkään kirjassa esiteltyyn lajiin. Lopulliseksi määritelmäksi jäi ”se ruskea perhonen, joka oli ikkunalaudalla.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti