tiistai 28. lokakuuta 2014

Maggie Stiefvater: Ikuisuus

Alkuperäinen teos: Forever (2011)
WSOY, 2011, kovakantinen, 442 sivua
suomentanut Helene Bützow


Mutta minulla oli eräänlainen suunnitelma. Halusin pois tältä alueelta, ennen kuin joku näkisi mekkonsa ja puukenkänsä tien päällä. Etsisin jonkin firman tai maamerkin, jonka avulla pääsisin jyvälle suunnasta, toivottavasti ennen kuin puukengät hiertäisivät jalkani rakoille. Sitten hankkiutuisin jollakin keinolla takaisin Samin luo.
      Se ei ollut maailman paras suunnitelma, mutta parempaakaan ei ollut.

(s. 17)

Kummasti aika ehtiikin vierähtää ohitse, vaikka kesäkuussa olin sitä mieltä, että lainaan heti seuraavaksi Häivähdyksen jälkeen tämän Väristys-trilogian viimeisen osan, Ikuisuuden. Minulle kävi taas samalla tavalla hieman nolosti, että olin jo ehtinyt unohtaa toisen osan tapahtumia, minkä vuoksi lukeminen kangerteli aluksi. Mitä pidemmälle kirjassa pääsin, sitä paremmin tempauduin mukaan tarinaan ja edellisten osien asiat palautuivat muistiin.

Häivähdyksen lopussa rakastunut pari joutui erille toisistaan. Nyt vuorostaan Grace kulkee sutena unohtaen ihmisyytensä suden hahmossaan. Hän löytää itsensä paikoista, joista hänellä ei ole aavistustakaan, kuinka hän on päätynyt niihin. Eikä hän hallitse vielä muodonmuutoksiaan, minkä vuoksi hän voi muuttua takaisin sudeksi koska tahansa. Sam jatkaa elämäänsä ihmisenä, mutta pelkää menettävänsä Gracen kokonaan. Tytön vanhemmat ja heidän lisäkseen muutkin ihmiset suhtautuvat varauksella Samiin, jota pidetään epäiltynä tytön katoamiseen.

Cole jatkaa tutkimuksiaan parannuskeinon löytämiseksi, vaikka hänen toimintansa ulkopuolisen silmillä katsottuna näyttää vastuuttomalta sekoilulta. Suhde Isabeliin ei ole edennyt, sillä parin välillä riittää kahnauksia. Suurin ongelma on Isabelin isä, joka vihaa susia. Kun lähistöltä löydetään suden tappama tyttö, herra Culpeper haluaa tapattaa kaikki sudet. Grace ei voisi olla huonompaan aikaan metsässä ja Samin täytyy saada hänet pois sieltä tarpeeksi ajoissa.

Gracen ja Samin rakkaustarina etenee edelleen samoilla linjoilla, kuten tähänkin asti, herkästi ja viipyillen. Heidän tarinaansa seuraa mielellään, mutta kirjailijalla ei tuntunut olevan enää mitään lisättävää parista. Kaikki oli jo entuudestaan tuttua. Pidin kertoja-asetelman muuttumisesta. Ensimmäisessä osassa Grace oli ihminen ja Sam välillä hukassa sutena, mutta viimeisessä osassa asetelma on kääntynyt toisinpäin. Näiden kahden rauhallinen tarina kaipaa eloa ja sitähän tuovat Cole ja Isabel. Heidän suhteensa, jos sitä voi edes vielä suhteeksi kutsua, on niin hankala ja monimutkainen, että siinä riittää seurattavaa, mihin suuntaan asiat kulkeutuvat. Neljän kertojan erilaiset näkökulmat tuovat tekstiin vaihtelua ja vaihtumiset kertojien välillä ovat sujuvia. Tosin harmillisesti Isabel tuntui jäävän muiden jalkoihin.

Tunnelmaltaan kirja jatkaa edellisen osan jäljissä. Sävy on syvällinen ja tumma ja niin onkin hyvä. Mielestäni se ei olisi sopinut sarjaan ollenkaan, jos toisen osan jälkeen meno olisi palautunut samanlaiseksi pelkäksi haikeaksi rakkaudeksi kuin ensimmäisessä osassa oli. Kuoleman mahdollisuus on jälleen läsnä, mutta vielä entistä tiiviimmin sen jälkeen, kun herra Culpeper on päättänyt susijahdistaan. Isabelin isä ei ole ainoa uhka susille, sillä Grace kohtaa uhan myös susien joukossa. Tapahtumien yllä on kaiken aikaa tietynlainen haikeus, koska kirjailijan ratkaisuista ei voi olla varma, kuinka kaikki lopulta päättyy. Kirjasarjan sudet ovat kiinnostavia ja kiitettävästi kirjassa päästiin enemmän susien matkaan.

Ikuisuus etenee verkkaista tahtia, kunnes vasta lopussa tapahtuu kunnolla. Hidas eteneminen kasvatti odotuksia loppua kohti ja mielestäni kirja onnistui melko hyvin täyttämään odotukset viimeisten lukujen toiminnalla. Aivan loppu eli ihan viimeinen luku sen sijaan yllätti. Kuvittelin, että tarina jatkuu vielä sen jälkeen, mutta seuraavalla sivulla vastassa olivatkin jo kirjailijan jälkisanat. Ensimmäinen tunne lukemisen jälkeen oli pettymys. Eihän tämä voi loppua tällä tavalla kesken! Minkä takia kirjailija on päätynyt avoimeen loppuratkaisuun? Makustelin loppua jonkin aikaa, kunnes ratkaisu ei enää häirinnyt. Monissa kirjoissa kirjailija antaa lukijalle ratkaisun, josta lukija ei välttämättä ole samaa mieltä. Ikuisuuden lukemisen jälkeen voin kuvitella Gracelle ja Samille juuri sellaisen lopun kuin haluan.

Väristys -trilogia
Väristys (Shiver 2009)
Häivähdys (Linger 2010)
Ikuisuus (Forever 2011)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti