keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Jane Johnson: Neidonryöstö

Alkuperäinen teos: Crossed Bones (2008, brittiversio)
Kirja on ilmestynyt Yhdysvalloissa nimellä The Tenth Gift (2008). Suomennos pohjautuu tähän versioon.
Tammi, 2009, kovakantinen, 487 sivua
suomentanut Salme Moksunen


Ja yhtäkkiä riippumatto purkautui ja vastaus avautui: elämänpuu, jonka juuret olivat syvällä maassa ja oksat kurottuivat kohti taivasta ja yhdistivät kaksi maailmaa, maallisen ja taivaallisen, tyylikkään symbolisesti. Selvempää merkkiä Cat ei tarvinnut. Hän ymmärsi siitä, mikä häntä odotti.
      Huomenna kirkonmenojen jälkeen hän viettäisi vapaan iltapäivänsä kirjoen alttarivaatetta, josta tulisi hänen pelastuksensa, koska sen ansiosta hän pääsisi pitkälle matkalle ja se antaisi hänelle uuden ihanan elämän kaukana Kenegiestä, kaukana Robista ja kaukana Cornwallista, aivan kuten hän oli aina haaveillut.

(s. 108)

Olin kirjastossa etsimässä jotakin aivan toista kirjaa, ja siinä sivussa Neidonryöstö lähti mukaani. Kirjan nimi ja kansikuva tuovat mieleen harlekiinikirjallisuuden, minkä takia minulla oli epäilykseni juonen mielekkyyden suhteen. Tarina imaisi kuitenkin mukaansa, enkä olisi malttanut laskea kirjaa välillä käsistäni.

Kirja liikkuu kahdessa eri ajassa. Nykyajassa Julialla on jo usean vuoden ajan ollut suhde hyvän ystävänsä mieheen. Heidän lopettaessa suhteensa mies antaa hänelle lahjaksi antiikkikirjan, joka kertoo koruompelusta. Surressaan eroa Julia selailee kirjaa ja huomaa kirjontaohjeiden viereen kirjoitetut päiväkirjamerkinnät, jotka ovat peräisin 1620-luvulta. Kirjan silloin omistanut nainen, Catherine Anne Tregenna, on raapustanut sivuille kuulumisensa ja ajatuksensa elämästään. Julia kiintyy Catherinen tarinaan niin paljon, ettei tahdo luopua kirjontaoppaasta. Hän päättää seurata Catherinen jalanjälkiä ja matkustaa Marokkoon asti ottamaan selvää, kuinka kauan sitten eläneen naisen lopulta kävi. Samaan aikaan ex-miesystävä Michael havittelee kirjaa takaisin itsekkäiden tarkoitusten vuoksi.

1620-luvulla palvelijatar Catherinea tylsistyttää elämän samankaltaisuus päivästä toiseen. Rob-serkku haikailee hänen kanssaan naimisiin ja perhettä perustamaan, mutta Catherine tietää, että avioliitto serkun kanssa tarkoittaisi entistä varmemmin jäämistä samalle seudulle loppuiäksi. Hän haaveilee pääsevänsä pois jonnekin muualle. Tilaisuus tulee nopeasti vastaan, mutta ei ihan sillä tavoin kuin olisi voinut odottaa, sillä merirosvot hyökkäävät kirkkoon ja vievät mukanaan messussa olleet kyläläiset. Heidät kuljetetaan laivalla kaukaiseen Afrikkaan asti, jossa odottaa karu kohtalo, orjamarkkinoille joutuminen.

Useampaan aikatasoon sijoittuvissa kirjoissa on aina vaara, että toinen aika hukkuu toisen alle tai siirtyminen ajasta toiseen ei ole uskottava. Neidonryöstössä Catherinen tarina oli selvästi mielenkiintoisempi ja mukaansatempaavampi, kun taas Julian tarina lähti hyvin hitaasti liikkeelle ja tempaisi mukaansa vasta kirjan loppupuolella Marokon matkan ansiosta. Mielestäni naisten tarinat kuitenkin tukivat sopivasti toisiaan, vaikka Julia jäikin aluksi Catherinen varjoon. Pidin erityisesti kerronnallisesta ratkaisusta, jossa nykyajassa Julian kautta saatiin ennakkotietoa jostakin Catherineen liittyvästä seikasta ja Juliakin pohti asiaa, kuinka niin on päässyt tapahtumaan ja sitten lopulta Catherinen osassa ilmeni selitys tapahtuneelle.

Kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota, mikä pääsi yllättämään. En ole ennen tiennyt, että berberit ovat todella käyneet Englannissa asti rosvoretkillä tai että kyseisiltä retkiltä otettiin vankeja, jotka myytiin orjiksi. Kirjan merirosvopäällikkö, jota kutsuttiin eri yhteyksissä eri nimillä, on oikea historiallinen henkilö. Itse tarinakin pohjautuu todellisiin tapahtumiin, sillä kirjailijan kaukainen sukulainen kaapattiin 1600-luvulla Cornwallista Marokkoon. Neidonryöstö kävisi melkeinpä matkailumainoksesta. Marokossa Julia tutustui paikalliseen historiaan ja kulttuuriin Idriss -nimisen miehen opastamana ja juuri Idrissin kertomukset olivat mielenkiintoisia tiedonmuruja. Tekstistä huomaa sen, että kirjailija on tehnyt hyvin pohjatyönsä. Hän muuten asuu itsekin Marokossa, mikä on varmasti auttanut Marokko-osuuksien kirjoittamisessa.

Pidin kovasti lukemastani. Kirjassa oli useita houkuttelevia piirteitä. Historiaan sijoittunut romanssi, joka ei kuitenkaan mennyt liian imeläksi ja mysteeri, joka paljastuu vähitellen aikojen saatossa tallessa pysyneiden vihjeiden, kuten päiväkirjan tai kirjeiden avulla. Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. Luin tämän pari-kolme vuotta sitten ja yllätyin positiivisesti! Epäilin vähän kevyeksi mutta olen samaa mieltä, taustatyö näkyi ja todenpohjaisuus oli kutkuttava lisä tarinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit tästä! :) Tämä oli hyvä osoitus siitä, ettei pidä antaa kannen hämätä. Tarina oli hyvä, vaikka kannen perusteella kirjaa voisi luulla todella kevyeksi luettavaksi.

      Poista