perjantai 6. kesäkuuta 2014

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

Alkuperäinen teos: Dead as a Doornail (2005)
Sookie Stackhouse osa 5
Gummerus, 2011, kovakantinen, 341 sivua
suomentanut Sari Kumpulainen



Sinä iltana tulin jälleen kerran miettineeksi, miten oli mahdollista, etteivät muut ihmiset huomanneet oman maailmamme rinnalla vallitsevaa toista todellisuutta. Oli oltava itsepintaisen yksinkertainen pystyäkseen ohittamaan ilmassa väreilevän taianomaisen voiman. Vain yleinen mielikuvituksen puute saattoi selittää sen, etteivät ihmiset ihmetelleet, mitä pimeydessä heidän ympärillään oikein tapahtui.
(s. 20)

Kesäkampanjani vampyyrikirjojen lukemisesta tarkoittaa tietysti myös Sookie Stackhouse -kirjojen lukemista. Tämä viides osa, Verta sakeampaa, oli positiivinen yllätys, sillä muistaakseni tähän perustuvia jaksoja ei kuvattu True Blood -sarjaan, joten ensimmäistä kertaa kirjan tapahtumat tulivat yllätyksenä.

Edellisessä osassa Sookien veljestä Jasonista tuli ihmispuuma. Nyt Jasonilla on edessään ensimmäinen muodonmuutoksensa täydenkuun aikaan ja Sookie on luonnollisesti huolissaan, kuinka veli sopeutuu muutokseensa. Melkeinpä samantien Sookie saa pelätä veljensä puolesta, sillä joku uhkaa Bon Tempsin kaksiluontoisia. Nuori tyttö kuoli, kun häntä ammuttiin, ihmispuumien johtaja Calvin haavoittui vakavasti ja jopa Sookien pomo, Sam joutuu uhriksi. Pian kummallakin Stackhousen sisaruksella on taas kasapäin ongelmia, ihmispuumat nimittäin epäilevät, että Jason haluaa kostaa saamansa pureman ja ampui sen takia Calvinia. Sookien puolestaan täytyisi löytää Samille sijainen baarimikoksi Merlotte's -baariin ja kohta hänenkin henkeään uhataan esimerkiksi tuhopoltolla.

Verta sakeampaa oli aivan viihdyttävää luettavaa, sellaista mukavan kevyttä, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Tästä huolimatta kirjassa oli aika paljon asioita, jotka tylsistyttivät tai joita olisi voitu käsitellä enemmän tai jopa vähemmän. Edellisen osan loppu oli merkittävä, sillä Sookie tappoi siinä ihmisen. Kaksiluontoisen, jos ollaan tarkkoja, mutta kai hahmon silti voi laskea ihmiseksi? Sookien elämässä tapahtui jotakin todella radikaalia, minkä takia menneitä tapahtumia kerrataan kirjan alussa oikein urakalla. Kuitenkin hän tuntui pääsevän yli teostaan erittäin nopeasti. Debbie Pelt oli narttu, joka ansaitsi kohtalonsa ja sillä siisti. Olen saanut Sookiesta hieman naiivin ja ehdottomasti kiltin kuvan, joten sen valossa ihmettelin, kuinka nopeasti hän toipui teostaan (joka oli itsepuolustusta) ja jatkoi normaalia elämää eteenpäin. Olisin odottanut, että hän olisi tuntenut enemmän syyllisyyttä.

Kirjan aikana Sookie on sinkku, joten tietysti hänen ympärillään pyörii miehiä. Ex-poikaystävä Bill, Eric, ihmissusi-Alcide, Sam, kaikki jo tutut miehet ovat kuvioissa ja heidän lisäkseen joukkoon voi lisätä mahdollisen uuden kilpailijan. Huomasin itsestäni huvittavan piirteen, kun luin Verta sakeampaa ja Valittua samaan aikaan. Paheksuin Yön talo -sarjan Zoeyn kolmea poikaystävää, mutta Sookiella on miehiä vielä enemmän ja se oli ihan okei. Johtuuko sitten siitä, että toisin kuin Zoey, Sookie on aikuinen ja ainakin hänellä pitäisi olla enemmän harkintakykyä kuin teinitytöllä sen suhteen, mikä on fiksua ja mikä ei. Ehkäpä Sookiekin päättää vähitellen tulevissa osissa, kenen kanssa hän vakiintuu.

Sookien uskonnollisuus on aiemmissa osissa vilahdellut mukana siellä täällä, mutta tässä osassa sitä käsiteltiin huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Yllätyin jopa siitä, kuinka yhtäkkiä hän oli lausumassa iltarukouksensa ennen nukkumaanmenoa ja kaikkea tuollaista, kun ennen tällaisia tapoja ei muistaakseni ole ollut. Tai sitten olen aika hyvin unohtanut kirjojen yksityiskohtia. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi väliosamainen maku. Ehkäpä seuraava osa olisi taas kiinnostavampi.

Sookie Stackhouse -sarja
Veren voima (Dead Until Dark, 2001)
Verenjanoa Dallasissa (Living Dead in Dallas, 2002)
Kylmäveristen klubi (Club Dead, 2003)
Veren imussa (Dead to the World, 2004)
Verta sakeampaa (Dead as a Doornail, 2005)
Veren perintö (Definitely Dead, 2006)
Pahan veren valtakunta (All Together Dead, 2007)
Veren sitomat (From Dead To Worse, 2008)
Pedon veri (Dead and Gone, 2009)
Samaa verta (Dead in the Family, 2010)
Veren muisti (Dead Reckoning, 2011)
Veri kielellä (Deadlocked, 2012)
Sydänverellä (Dead Ever After, 2013)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti