torstai 30. toukokuuta 2013

L. M. Montgomery: Sara, tarinatyttö

Alkuperäinen teos: The Story Girl (1911)
Minerva Kustannus, 2010, kovakantinen, sivumäärä 298



"Pidän tiestä, koska aina voi ihmetellä, mitä sen päässä on."
Tarinatyttö sanoi sen kerran kauan sitten. Sinä toukokuisena aamuna, jolloin Felix ja minä lähdimme Torontosta Prinssi Edwardin saarelle, emme olleet vielä kuulleet hänen sanovan sitä emmekä todellakaan tienneet juuri mitään sellaisesta persoonasta kuin Tarinatyttö. Emme edes tienneet, että häntä kutsuttiin tuolla nimellä.

(s. 7)

Sain Sara, tarinatytön pari vuotta sitten joululahjaksi, mutta en ole jostain syystä saanut luettua kirjaa tätä aiemmin. Aina on ollut muuta luettavaa, joka ainakin mukamas on ollut jollain tavalla parempaa tai mielenkiintoisempaa kuin tämä kirja, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Minulle Montgomeryn tuotanto oli ennen tätä kirjaa tarkoittanut yksinkertaisesti Anna- ja Runotyttö-sarjoja. En ollut kuvitellutkaan, että kirjailijalta olisi ilmestynyt muitakin teoksia. Erityisesti tästä syystä Saran lukeminen oli miellyttävä kokemus. Sain huomata, ettei Montgomery tarkoita ainoastaan niitä itselleni tuttuja kirjoja ja lisäksi Sara poikkesi erilaisuudellaan Annoista ja Runotytöistä.

Kirjan kertojana on aikuinen mies, Beverley King, joka muistelee Prinssi Edwardin saarella sukukartanossa viettämäänsä lapsuutensa kesää. Sukukartano oli heidän isänsä lapsuudenkoti ja pojista sinne saapuminen tuntui melkein samalta kuin olisi saapunut omaan kotiin. Beverley ja hänen veljensä Felix ystävystyivät sinä kesänä kartanossa asuvien Felicityn, Cecilyn ja Danin kanssa. Lasten muodostamaan porukkaan kuuluivat myös renkipoika Peter ja Sara, jota kaikki kutsuvat nimellä Tarinatyttö, koska hän osaa kertoa todella hyvin tarinoita.

Beverleyn kertojaääni muistelee lapsuuden kesänä koettuja asioita ja kuljettaa kirjaa eteenpäin, mutta varsinaisessa pääosassa tässä ovat Saran kertomat tarinat, joita tuntuu riittävän jokaiselle hetkelle oma sopiva tarinansa kerrottavaksi. Saran ehtymättömästä mielikuvituksesta löytyy tarinoita mitä ihmeellisimmistä aiheista ja sen lisäksi myös tarinoita, jotka kertovat aivan arkipäiväisistä asioista, mutta jotka saavat Saran kertomana sadunhohtoa. Tarinoilla on myös vakavammat puolensa ja opetuksensa. Tällainen on esimerkiksi tarina ylpeän prinsessan morsiushunnusta, jossa prinsessa joutuu tekemisiin kuoleman kanssa.

Kirjan miljööstä tulee Annat ja Runotytöt mieleen, sillä Kingin suvun kartanon ympäristöä luonnehditaan sellaisin kääntein, että pakostakin mieleen nousi kuva jokseenkin samanoloisista paikoista kuin kyseisissä kirjoissa on. Viehättävien maisemien ja luontokuvauksen perusteella tämä oli tuttua Montgomeryä. Saran tarinoille oman viehätyksensä tuo vielä se seikka, että suurimmaksi osaksi hän kertoo tarinansa kartanon kauniissa puutarhassa, jossa kaikilla suvun jäsenillä on oma hedelmäpuunsa istutettuna. Tarinoiden kerrontapaikallakin on siis omat tarinansa.

Lukiessani kirjaa oikeastaan unohdin sen, että Beverley on jo aikuinen, joka muistelee lapsuuttaan. Lapsien leikkeihin ja seikkailuihin sekä tietysti Saran kertomiin tarinoihin oli niin helppo eläytyä, että välillä kertoja tuntui jäävän heidän äänensä alle. Sitten taas jossain kohdissa, jossa kertoja selvästi otti eroa lapsen ja aikuisen näkökulmiin muistin, ettei hän kerro kirjan tarinaa lapsena vaan selvästi vanhempana. Lasten ja aikuisten maailman erot tuodaan kuitenkin selvästi esille. Esimerkiksi kissan sairastuttua lapset ovat siitä hyvin surullisia ja ovat sitä mieltä, että hmm, hieman omalaatuinen nainen olisi loihtinut kissan. Aikuiset puolestaan eivät moiseen usko ja ajattelevat kissan elämän lähenevän loppuaan.

Sarassa on samaa viehätystä, joka on Annoista ja Runotytöistä tuttua, joten kirjasta oli helppoa pitää. Kertojaratkaisu oli mielenkiintoinen. En ihan äkkiseltään muista lukeneeni kirjaa, jossa juoni perustuisi siihen, että aikuinen mies muistelee lapsuuttaan siis samalla tavalla kuin tässä. Tietysti Tarinatytön tarinat olivat mielenkiintoisia ja oikeastaan oli virkistävää, ettei kirja kertonut ainoastaan siitä, mitä kaikkea lapset tekivät sen tietyn kesän aikana vaan välissä oli näitä Saran kertomia tarinoita. Lämpimästi suosittelen kirjaa luettavaksi.

4 kommenttia:

  1. Minullekin Montgomery on merkinnyt pelkkiä Annoja ja Runotyttöjä viime kesään asti, jolloin luin Hedelmätarhan Kilmenyn sekä Sinisen linnan. Voin lämpimästi suositella sinulle molempia, jos haluat jatkaa matkaasi Montgomeryn tuotannon parissa. Erityisesti Sininen linna on aivan huippu, toista samanveroista kirjaa saa hakea! Tuo toinen puolestaan sinänsä viehättävä ja kiehtova tarina, mutta kirjallisesti ehkä vähän kömpelö.

    Sara, tarinatyttö on minulta vielä lukematta, mutta haluaisin vielä joskus siihen tutustua. Lisäksi minulla on ollut jo pidemmän aikaa kova hinku lukea Montgomeryn Perinnönjakajat, mutten vielä ole saanut aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tarinatytön jälkeen perehdyin tarkemmin Montgomeryn tuotantoon ja huomasin (häpeäkseni), kuinka tietämätön todellisuudessa olin ollut hänen kaikista teoksistaan. Hedelmätarhan Kilmeny ja Sininen linna ovat ehdottomasti lukulistalla, sillä haluan tutustua myös näihin minulle vieraampiin Montgomeryn kirjoihin.

      Sara, tarinatyttöä voin suositella luettavaksi. Siinä on samaa viehätystä mitä Annoissa ja Runotytöissä on, mutta kuitenkin kirja on omanlaisensa. :)

      Poista
  2. Luin kirjan aivan vast ikää, ja pidin siitä. Siinä on juuri sitä Montgomeryä.
    Luin ensiksi Sara kirjojen toisen osan:Sara ja kultainen tie. Hyvin pysyin silti kärryillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Sara ja kultainen tie odottaa vielä lukemista, mutta jossain vaiheessa aion ehtiä lukea myös sen.

      Hyvä, että pysyit kärryillä, vaikka luit kirjat toisessa järjestyksessä! :)

      Poista