torstai 21. maaliskuuta 2013

Kaoru Mori: Emman lisäosat

Kirjoitin viime vuoden puolella postauksen kirjastosta lainaamastani Emma-mangasta. Luin silloin sarjan varsinaiset seitsemän osaa ja nyt maaliskuun aikana tuli luettua myös lisäosat. Alunperin Emmassa piti olla vain ne seitsemän osaa, mutta suuren suosion takia sarjan piirtäjä Kaoru Mori jatkoi sarjaa kolmella lisäosalla, jotka kertovat Emma-sarjassa esiintyvistä muista henkilöistä. Näissä osissa Emma ja William eivät siis ole niin suuressa roolissa kuin aiemmin, vaikka heistäkin kuullaan kyllä.



8. osa: Emman ja hänen ystäviensä tarina jatkuu! Tarjolla on jälleen sekä koskettavia ihmiskohtaloita että upeaa ajankuvaa viktoriaanisesta Englannista. Tässä kirjassa ovat pääosissa mm. kihlattunsa hylkäämä Eleanor, palvelustyttö Tasha sekä nuori Kelly-rouva aviomiehineen.

9. osa: Tässä osassa seurataan muun muassa Theo-oravan seikkailuja, Williamin ja Hakimin ensitapaamista sekä kolmen laulajan tarinaa. Lisäksi selviää, miksi Wilhelm Mölders kasvatti viikset...

10. osa: Sarjan viimeisessä osassa muun muassa tutustutaan polkupyöräilyyn sekä kouluelämään ja seurataan Adelen ja Marian ensitapaamista. Ja lopuksi on luvassa se odotettu tapahtuma!

No niin, nyt on sitten koko sarja luettuna. Nämä lisäosat olivat yhtä viihdyttäviä kuin alkuperäiset osatkin. Mielestäni oli hyvä ratkaisu sarjan luojalta, että hän teki myös nämä osat. Ensimmäisiä seitsemää osaa lukiessa mietin välillä joidenkin hahmojen kohdalla, että heistä olisi kiva kuulla enemmänkin ja tietää esimerkiksi heidän taustoistaan. Kaikkia sivuhahmoja ei tietenkään kuvata yhtä paljon, mutta aika hyvin näissä osissa jokainen tärkeämpi sivuhahmo pääsi jollain tavalla mukaan tarinaan.

Yhdeksännen osan kaksi viimeistä lukua Kolme laulajaa osat 1 ja 2 herättivät vähän ihmetystä. Muistelin pitkään, että olikos niissä varsinaisissa osissa joitakin laulajia. Kai muistaisin, jos olisi ollut? Kurkkasin viimeisiltä sivuilta tekijän kommentit Mangan (naurettava) jälkikirjoitus -nimisestä osiosta, josta sitten paljastui, ettei laulajien tarinalla ole tekemistä aiempien juonenkäänteiden kanssa, mutta se on silti sisällytetty osaan.

Enpä tiedä muuttiko sarjan lukeminen suhtautumistani mangaan. Vieraalta aiheelta se vieläkin tuntuu, mutta ainakin Emma-sarja oli erittäin positiivinen lukukokemus. Vai pitäisiköhän kirjoittaa myös katselukokemus, sillä kuvat (ja erityisesti maisemakuvat) olivat hienosti piirrettyjä.

Kaoru Mori: Emma osat 1-7

maanantai 18. maaliskuuta 2013

5-haaste

Kirjasähkökäyrän Mai yllätti minut haastamalla 5-haasteeseen. Kiitos kovasti!

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle
Kiitos vielä toisen kerran, Mai!

2. Kirjaa tähän 5 blogia, jotka haastat
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Kingiä, kahvia ja empatiaa
Le Masque Rouge
Sivujen välissä
Elegia

3. Toivo, että ihmiset, joille lähetit haasteen, antavat sen eteenpäin
Omaan tahtiin
kaikessa rauhassa
pakko ei ole
- ota tai jätä

4. Kerro:
5 asiaa, joita tarvitsen päivittäin
aamukaakao, lenkit koiran kanssa, matkakortti, kosteusvoide, huulirasva

5 kirjaa, joita suosittelen muille
Aino Kallas - Sudenmorsian
Anthony Capella - Napolilainen naimakauppa
Mika Waltari - Tanssi yli hautojen
Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
Patricia A. McKillip - Unohdettu Ombria

5 Materialistista (joulu)lahjatoivetta
Uusi olkalaukku, sisätossut, kumisaappaat, kangasta sitä paitaa varten, jonka suunnittelin ompelevani kesäksi, jumppapallo

5 Paikkaa, jossa haluan käydä
Italia, Ranska, Skotlanti, Saksa, Itävalta

5 Adjektiivia, jotka kuvaavat minua
Kiltti, luotettava, rauhallinen, ystävällinen, haaveileva

5 Lempiruokaani
Kreikkalainen salaatti, muutenkin Välimeren alueen ruoat (kunhan jätän lihan pois), katkarapukeitto, porkkanapihvit, perunamuusi

5 Elämänohjetta
Ei tule mieleen kuin kolme: Ole oma itsesi, Koti on siellä missä sydänkin, Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

maanantai 11. maaliskuuta 2013

J. R. R. Tolkien: Húrinin lasten tarina

Alkuperäinen teos: The Children of Húrin (julkaistu 2007)
Toimittanut: Christopher Tolkien
WSOY, 2007, kovakantinen, sivumäärä 320


"Istu siinä", sanoi Morgoth, "ja katso kuinka pahuus ja epätoivo käy niiden kimppuun, jotka olet antanut käsiini. Sillä sinä olet rohjennut pilkata minua ja olet epäillyt Melkorin, Ardan kohtaloiden herran mahtia. Sen tähden saat nähdä minun silmilläni ja minun korvillani kuulla, eikä mikään jää sinulta salaan."
(s. 65)

Olen lukenut Taru Sormusten Herrasta -trilogian yläasteikäisenä, jolloin pidin kirjaa aivan liian paksuna tiiliskivenä ja sen takia hankalana lukea, vaikka itse tarina olikin mieleenjäävä. Lainasin Húrinin lasten tarinan jokin aika sitten kirjastosta hetken mielijohteesta. Satuin näkemään kirjan hyllyssä ja päätin, että voisin lukea kirjailijan muuta Keski-Maahan sijoittuvaa tuotantoa.

Húrinin lasten tarina vie lukijan menneisyyteen Keski-Maan esiaikojen haltioiden ja ihmisten historiaan. Tapahtumat toteutuvat tuhansia vuosia ennen Taru Sormusten Herrasta -trilogian aikaa. Morgoth langettaa kirouksen häntä pilkanneen Húrinin ja tämän perheen ylle. Tästä hetkestä koko tarina lähtee liikkeelle. Húrinin lapset Túrin ja Niënor joutuvat kirouksen vaikutuksen piiriin, eivätkä pysty pakenemaan sen määräämää kohtaloa. Pääasiassa kirja keskittyy Túriniin, joka nuorena pakenee Morgothia. Húrinin pojasta varttuu aikuinen haltioiden parissa, jossa hän kasvaa hyväksi sotilaaksi, mutta luonteeltaan kovin ylpeäksi. Erään välikohtauksen takia Túrin joutuu lähtemään ja liittyy kohtaamansa lainsuojattomien joukkoon, jonka jälkeen tarina etenee kohti traagista loppuaan.

Húrinin perheen ylle langetettu kirous teki heidän elämästään synkän ja kurjan. Kirjan takakannessa kuvaillaan osuvasti: tummasävyinen, jylhä tarina. Eniten kaiken pyörteisiin joutuu Túrin, jonka elämä näyttää pääasiassa synkältä. Hahmona Túrin aiheutti ristiriitaisia tunteita; toisaalta tunsin sääliä kaikesta siitä, mitä hän joutui kestämään, mutta toisaalta taas ajattelin, että hänen oma ylpeytensä ja äkkipikaisuutensa oikein yllyttivät häntä tummemmalle tielle elämässä. Kirouksesta maksetaan kova hinta, joka ajaa kirjaimellisesti Húrinin perheen tuhoon. Takakannen lupailemat yhteydet Kalevalan Kullervo-taruun tulivat selkeästi esille. Muistelinkin ennen lukemista, että vaikka en ollut tätä teosta aiemmin lukenut, niin olin kuullut, että Tolkien oli saanut Kullervosta inspiraatiota.

En ole mikään fanaattinen Tolkien-fani, joten välillä vaikealtakin kuulostavat paikan tai henkilöiden nimet eivät pysy muistissani. Sen takia olikin helpotus huomata, että tämä teos sisältää itse tarinan lisäksi runsaasti muuta asiaan liittyvää materiaalia. Löytyy niin alkusanat, esipuhe, ääntämisohjeet kuin myös sukupuut, nimiluettelo, kappaleet tekstin rakenteesta ja Suurten kertomusten syntyhistoriasta sekä aivan kirjan lopussa kartta tapahtumapaikoista. Erityisesti alkusanat ja esipuhe olivat valaisevia ennen tarinan lukemista, pääsi tavallaan jo valmiiksi sisään tapahtumiin ilman, että oli lukenut niistä itsestään vielä yhtikäs mitään. Nimiluettelo oli myös tarpeellinen, vaikka on hieman lukukokemusta häiritsevää, jos joutuu koko ajan keskeyttämään lukemisen ja selaamaan kirjan loppuun, jotta voisi tarkistaa, kenestä tai mistä paikasta nyt oli kyse.

Tätä postausta kirjoittaessani selasin samalla kirjasta käytyjä nettikeskusteluja. Sain sen käsityksen, että ilmeisesti olisi pitänyt olla Silmarillion luettuna, jotta tähän teokseen olisi päässyt kunnolla mukaan tai hahmottanut teoksen tapahtumat oikein. Voi olla, että menetin jotain hienouksia tarinasta, koska en ole Silmarillionia lukenut, mutta en koe sen häirinneen lukukokemustani. Pidin tarinasta, joka oli koskettava, eikä varmasti jätä ketään ilman mielipiteitä. Suosittelen siis kaikille, joita vähänkin Tolkienin tuotanto kiinnostaa. Mainitsen vielä lopuksi, että Alan Leen kuvitukset toivat hienon lisän kirjaan.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Patricia A. McKillip: Unohdettu Ombria

Alkuperäinen teos: Ombria in Shadow (2002)
Karisto, 2006, kovakantinen, sivumäärä 288


Mag tunsi itsensä hitaaksi, sumeaksi ja suuren kaupungin äänteen piinaamaksi, eikä hän nähnyt Faeyn kohotettua kättä tai tuntenut läimäystä. Hän lennähti sen voimasta, päätyi istumaan seinää vasten ja tuijotti eteensä kuin räsynukke, silmät suurina ja täyteen ahdettuna. Faey, jonka täytyi ryhtyä töihin uudestaan ja ilman huumaantuneen vahakaisensa apua, sanoi säälin ja vimman sekaisella äänellä: "Sitä ei kestä kuin kolme päivää."
      Mutta jokin siitä vaikutti vielä vuosienkin jälkeen.

(s. 24)

Ombrian kaupunkia uhkaa pimeys. Hallitsija makaa kuolinvuoteellaan ja hänen perijänsä Kyel on vasta pieni lapsi. Hallitsijan rakastajar Lydea on ajettu ulos kaduille, joilla hänen ei uskota selviävän aamuun asti. Myös pikkuisen kruununperijän kohtalo näyttää ennalta määrätyltä. Kaiken takana on ikivanha valtiatar Musta Helmi, Kyelin isotäti, joka on juoninut valtaannousuaan jo aikoja, eikä anna pienen lapsen tulla tielleen. Kruunun tavoittelusta piittaamaton Kyelin äpäräserkku Ducon kuluttaa aikansa kaupungin kaduilla piirtämässä sen rapistuneita ja unelmia ja painajaisia. Samaan aikaan toisaalla Ombrian kaupungin alla varjomaailmassa Faey -niminen noita tekee taikojaan yhdessä vahakaisensa kanssa. Pian kaupungin ja varjomaailmaan kohtalot liittyvät toisiinsa.

Löysin tämän kirjan kirjastosta, jossa kiinnitin huomioni ensimmäiseksi kirjan kauniisiin kansiin. Mielestäni teoksen kannet eivät ole aivan tavalliset lajityypin kannet. Kansikuvaa katsoessa tulee mieleen enemmänkin satukirjan kansi kuin fantasia, mutta joka tapauksessa kuva on kaunis kuin maalaus.

Tämä kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja. En voi yhtäkään hahmoa nimetä jollain tavalla heikommaksi, jonka tekemisistä ei olisi niin välittänyt lukea. Kaikki hahmot tuntuivat tuovan oman osansa tarinaan ja sopivat osiinsa. Menehtyneen ruhtinaan ex-rakastajar Lydea, joka on alunperin kapakkapiika, joutuu kadulle palatsista ja samalla myös päättämään, mihin ryhtyy palatsissa vietettyjen vuosien jälkeen. Tulevan hallitsijan äpäräserkku Ducon on levoton vaeltelija, jolla on kyky nähdä varjomaailman puolelle. Hänen piirrustuksensa saavat aiheen siitä toisesta maailmasta, jonka olemassaolosta kaikki eivät edes tiedä. Duconin syntyperä on arvoitus, sillä hänen isästään ei ole kenelläkään mitään tietoa. Faey-noita asuu varjomaailmassa Ombrian alla ja hän tuntuu näkevän joka puolelle molemmissa kaupungeissa. Taikoineen ja kaupankäynteineen loitsuista Faey oli mielestäni yksi kiinnostavimmista hahmoista. Noidan apulainen Mag, jota Faey itse kutsuu vahakaisekseen, omaa loputtomasti uteliaisuutta, eikä epäröi puuttua asioihin, joihin haluaa muutosta. Suuri paha on valtiatar Musta Helmi, joka on ollut olemassa kauemmin kuin kukaan jaksaa muistaa ja joka on valmis tekemään mitä tahansa noustakseen valtaan.

Kuulun niihin lukijoihin, jotka nauttivat asioiden kuvailusta ja sitähän tässä teoksessa riitti melkein äärirajoille asti. Kieli on runsasta ja asioita ja erityisesti paikkoja maailmojen risteyskohdissa kuvailtiin kauniisti. Yksityiskohdilla oli osansa juonessa, esimerkiksi Magin vaatetusta kuvailtaessa oli selvää, että noidan vahakaisena hän osasi naamioitua sopivalla asulla tavallisten ihmisten joukkoon. Miljöönä Ombrian kaupunki sai taianomaisia piirteitä; epämääräisillä kujilla saattaakin olla sisäänkäynti maanalaiseen alamaailmaan, kaupungin alla ylipäätänsä sijaitsee aivan toinen maailma, josta vain harva on tietoinen. Ombria itsessään oli vaikuttava ja merkittävä osa juonta. Kaupungissa riittää salaisuuksia ja salamyhkäisiä paikkoja, eikä kaikkea kerrota suoraan. Lukijan kuviteltaviin jätettiin välillä aika paljonkin asioita.

Pidin kirjasta todella paljon ja olen suorastaan lumoutunut siitä. Ensi kirjastoreissulla täytyykin sitten katsoa kirjailijan muita teoksia. Lukiessani uppouduin täysin Ombrian salaperäiseen maailmaan. Kirjoitustyyli on hienoa, suorastaan upeaa, se pitää lukijan otteessaan, eikä kirjaa malttaisi lopettaa, kun sen on aloittanut kerran. Tällä kertaa oli kuitenkin hyvä pitää pidempiäkin taukoja lukemisessa. Unohdettu Ombria on kirja, jonka voi lukea kerralla lävitse, mutta silloin todennäköisesti jokin tarinan yksityiskohtainen hienous jää huomaamatta. Luin suunnilleen yhden kappaleen päivässä, jolloin huomasin olevani ajatuksen tasolla enemmän mukana kirjan maailmassa sitä lukiessani. Tässä kirjassa ei kerrota suoraan, jos haluaa saada jotain syvällisempää irti, niin lukiessa täytyy keskittyä.