torstai 29. marraskuuta 2012

Nora Roberts: Hiljaisuuden laakso

Alkuperäinen teos: Valley of Silence (2006)
Gummerus, 2008, kovakantinen, sivumäärä 344


- Ja minä olen sinulle kiitollisuudenvelassa, Moira vastasi tasaisella äänellä. - Minun on mentävä ulos, parvekkeelle. Ihmisten on saatava nähdä kuningattarensa, ja minun mielestäni myös hänen piirinsä jäsenet. Olisin hyvin kiitollinen jos voisit suoda minulle vielä muutaman minuutin ajastasi.
(s. 36)



Kuuden piiri kokoaa Geallissa joukkoja viimeiseen taisteluun vampyyrikuningatar Lilithiä vastaan. Maailmojen kohtalo on heidän käsissään. Kukin piirin jäsenistä keskittyy siihen, mihin hänen taitonsa soveltuvat tuodakseen oman panoksensa valmistautumiseen. Hoyt ja Glenna yrittävät voittaa Lilithin palveluksessa olevan Midir-velhon mustat taikavoimat omilla hyvillä voimillaan. Blair ja Larkin herättelevät geallilaisia taistelemaan kohtalonsa puolesta ja valmentavat heitä edessä olevaan taisteluun. Sillä välin Geallin vastakruunatun kuningattaren Moiran ja Hoytin vampyyriveljen Cianin välillä kipinöi, mikä lisää jännitteitä piirin välillä. Kaiken lisäksi Kuuden piirin värväämät joukot kokevat tappioita jo ennen varsinaista taistelua, kun Lilithin lemmikki, tämän vampyyriksi muuttama enkelikasvoinen pikkupoika, haluaa näyttää, millaista tuhoa hän pystyy saamaan aikaan.

Tässä viimeisessä osassa päähenkilöinä ovat hyvien puolella taisteleva vampyyri Cian ja Geallin prinsessa Moira, joita olen odottanut päähenkilöiksi heti ensimmäisestä osasta lähtien. Ehkäpä nyt täytyykin varoa, mitä kirjoittaa tähän, jotta ei mene täysin hehkuttamisen puolelle... Fantasiassa kiinnostaa juuri se, että on näitä yliluonnollisia hahmoja, joilla on poikkeuksellisia kykyjä, kuten taikavoimat tai vampyyrin tapauksessa ikuinen elämä tuntuu kiinnostavalta siinä mielessä, että mitä kaikkea sen aikana voisikaan tehdä. Ensimmäisessä kirjassa Cianin kohdalla huomioni kohdistui hahmon ristiriitaisuuteen, tämähän osoitti jatkuvasti, ettei ollut halukas auttamaan veljeään ja taisi jopa todeta, etteivät he enää ole veljeksiä. Kuitenkin siellä taustalla oli havaittavissa jotain muutakin, mikä on sitten sarjan aikana kehittynyt siihen, että Cian on yhä mukana taistelemassa Lilithiä vastaan. Ja kun vampyyri kuvataan yhtä charmikkaaksi, niin eihän se mikään ihme ole, jos hahmo vetää puoleensa.
       Sarjan alussa Moira ei oikeastaan pääse esiin kunnolla. Hänet kuvataan lähinnä hiljaisena seinäruusu lukutoukkana. Suurin kehitys hahmossa tapahtuu vasta tässä viimeisessä osassa. Hänen on kohdattava tulevaisuutensa kansansa parissa. Prinsessasta kasvaa kuningatar, jonka on pakko johtaa alamaisensa sotaan hirvittävää vihollista vastaan. Samaan aikaan hän kokee ensirakkautensa ja onhan vielä sekin mahdollisuus, ettei hän selviäisi hengissä edessä olevasta taistelusta. Ei ihan mikään helppo kohtalo, mutta mielestäni Moiran hahmo on tässä hyvin onnistunut. Vaikka muut piirin jäsenet ovat edelleen vahvasti mukana juonessa, niin Hiljaisuuden laakso on siitä huolimatta kaikkein vahvimmin Cianin ja Moiran tarina.

Hahmot olivat onnistuneita, mutta kirjan tapahtumiin jouduin pettymään. Heti sarjan avausosasta lähtien tulevaa taistelua Lilithiä vastaan alettiin nostaa esiin. Toisessa osassa jatkettiin samalla linjalla ja niin myös tässä viimeisessa osassa. Sitten kun se kauan maalailtu kauhujen tanner, suuri viimeinen eeppinen taistelu maailmojen kohtalosta ilkeää vampyyrikuningatarta vastaan on vihdoin luvassa, se onkin melkein ohitse ennen kuin ehtii edes alkaa. Taistelulle luotiin valtavasti paineita edellisissä kirjoissa: itse jumalatar kutsui Hoytin kokoamaan piiriä vihollista vastaan, sitten kävi ilmi, ettei piirillä ole enää taikavoimista etulyöntiasemaa, koska myös Lilithillä on voimakas velho joukoissaan ja niin edelleen. Lukiessaan sitä rupesi odottamaan taistelulta todella paljon, että se olisi oikein jokin taistelujen taistelu. Sanoisinko että lopputulos oli oikeasti tylsä ja myös arvattavissa ennalta.

Sarjan viimeinen osa on yhtä viihdyttävä kuin kaksi edeltäjäänsä. Cianin ja Moiran välien kehitys oli hykerryttävää luettavaa, joten ei tämä ainakaan romantiikannälkäiseksi jätä. Kiinnitin tällä kertaa myös enemmän huomiota huumoriin, joka sai kyllä hymyilemään. Jos tässä omat ajatuksensa tiivistäisi, niin erityisesti pidin tämänkertaisesta pääparista, mutta suureen taisteluun petyin, sillä se ei täyttänyt sille luotuja odotuksia. Ihan hahmojen ansiosta tämä osa jäi suosikiksini sarjasta. Nyt kun koko sarja on luettuna, niin voin suositella lukemaan sen. Sarja on sopivan viihdyttävä ja romantiikkaa on runsaasti tarjolla, jos siitä sattuu pitämään. Pyrin aina lainaamaan kirjan ensin kirjastosta ja jos pidän siitä, niin harkitsen ostamista vasta sen jälkeen. Kyllähän tämän sarjan voisi itselleen ostaa, jos osat sattuvat tulemaan kirpputoreilla tai antikvariaateissa vastaan. Kirjakaupoissa näitä kun ei kuulemma enää ole myytävänä.

Hänen lähtönsä herättäisi vastalauseita - ja se oli suututtavaa. Mutta he tuskin voisivat kahlehtia häntä mihinkään vankityrmään ja pakottaa häntä aloilleen. Muutkin lähtisivät noin viikon kuluttua, joten hän vain ratsastaisi edeltä. Hän voisi lähteä liikkeelle joukkojen mukana aamulla, jos aurinko pysyisi piilossa. Tai sitten hän vain jäisi odottamaan auringonlaskua.
(s. 147)

Kuuden piiri-sarja:
Morriganin risti (Morrigan's Cross) 2007
Jumalten tanssi (Dance of the Gods) 2008
Hiljaisuuden laakso (Valley of silence) 2008