lauantai 1. syyskuuta 2012

Nora Roberts: Morriganin risti

Alkuperäinen teos: Morrigan's Cross (2006)
Gummerus, 2007, kovakantinen, sivumäärä 364


Hänen sisimmässään velloi myrsky, yhtä musta ja häijy kuin rajuilma, joka parhaillaan raivasi tiensä meren yli. Se pieksi hänen veressään ja ulkoilmassa, se taisteli hänen sisässään ja hänen ulkopuolellaan hänen seisoessaan sateen liukastamalla kalliolla.
(s. 9)



Ennen Morriganin ristin lukemista en ollut lukenut Nora Robertsin kirjoja laisinkaan. Mielikuvani kirjailijan tuotannosta kallistui romantiikan ja niin sanotun hömpän suuntaan. Tämäkin kirja tuli muuten vastaan kirjastonhyllystä, kun etsiskelin jotain luettavaa. Takakannen maalailema kuvaus upposi kuin veitsi voihin: noituutta, vampyyreja ja sitä romantiikkaa. Morriganin risti on Kuuden piiri -trilogian avausosa.

Velho Hoyt matkustaa 1100-luvun Irlannista nykyajan New Yorkiin saatuaan tehtävän jumalatar Morriganilta. Paha vampyyrikuningatar Lilith kokoaa joukkojaan alistaakseen ihmiset orjuuteen. Hoytin tehtävänä on koota armeija Lilithiä vastaan ja estää tämän suunnitelmat. Nykyajassa Hoyt kohtaa oman veljensä Cianin, joka on muutettu vampyyriksi sekä wicca-noita Glennan. He ovat Kuuden piirin kolme ensimmäistä jäsentä. Myöhemmin joukkoon liittyvät myös vampyyrinmetsästäjä Blair ja mielikuvitusmaailma Geallista saapuneet prinsessa Moira ja tämän serkku Larkin. Edessä oleva tehtävä ei totisesti tule olemaan helppo, ryhmän jäsenten kesken riittää erimielisyyksiä, eikä Hoytin ja Glennan välillä leimahtanut intohimo ole kaikkien mieleen.

En yllättynyt siitä, että kirjassa piirin jäsenten kesken muodostuu pariskuntia. Tämän ensimmäisen osan päärina ja samalla suurimpina huomionkohteina ovat Hoyt ja Glenna, joita yhdistää taikuus. Selvästi vastakohdat vetävät puoleensa, Hoyt on nimittäin erakkomainen manaaja, joka joutuu totuttelemaan ajatukseen työskentelemisestä toisen taikavoimia omaavan henkilön kanssa. Glennalla riittää sanavalmiutta ja älyä tilanteessa kuin tilanteessa ja onpa hän myös varsinainen kaunotar sen lisäksi. Vaikka taikuus ja noidat kiinnostavatkin minua fantasiakirjallisuudessa, niin tällä kertaa kaksi toisiinsa rakastuvaa loitsijaa jäivät hieman varjoon verrattuna joukon ainoaan hyvään vampyyriin. Cian on avausosan perusteella karkea ja huomattavan varakas, mutta on ilmiselvää, että jatkossa hahmosta ilmenee uusia puolia. Serkukset Moira ja Larkin jäivät vielä taustalle, heidän aikansa koittaa sitten jatko-osissa. Samoin käy myös Blairille, joka ei oikeastaan ehdi muuta kuin saapua piirin jatkoksi, ennen kuin kirja on lopussa. Takakannesta voisi päätellä, että Blair on tässä suuremmassa roolissa, mutta niin ei ole.

Oli helpottavaa huomata, että New Yorkista siirryttiin melkein heti muihin maisemiin. Irlannin tunnelmallinen vanhanaikainen mökki, joka alunperin oli Hoytin ja Cianin kotitalo, sopii paremmin eeppiseen taisteluun vampyyreja vastaan valmistautumiseen kuin kiireinen Iso Omena. Juoni ei keskity pelkästään edessä olevaan taisteluun vaan myös hahmojen historiaa valotetaan lukijalle. Tosin vain niiden hahmojen, joilla on suurempi rooli. Parhaiten mieleen jäi veljesten tarina siitä, kuinka Hoyt menetti Cianin viholliselle, kun tämä muutettiin vampyyriksi. Entistä mielenkiintoisemman heidän tilanteestaan tekee se seikka, että juuri Lilith, maailman hallitsemista tavoitteleva vampyyrikuningatar, toimi Cianin luojana. Onneksi lainasin samaan aikaan sarjan toisen osan, joten pääsen nopeasti lukemaan, kuinka veljesten väleihen vaikuttaa se, että he ovat sotimassa toiselle ikuisen elämän tarjonnutta henkilöä vastaan.

Käsitykseni kirjailijan hömppätuotannosta ei ainakaan vielä muuttunut tämän osan myötä. En laskisi kirjaa aivan harlekiinien hömppätasolle, mutta toisaalta ei tämä sitä "laadukkaampaa" kirjallisuutta ihan edusta. Mutta jos kirja on mukaansa tempaava ja pitää lukijan otteessaan, niin miksikäs se ei omalla tavallaan voisi olla laadukas ja hyvä kirja. Morriganin ristiä pidän edellisten lisäksi viihdyttävänä ja helppona luettavana. Sopii erityisesti romantiikan nälkään, mutta en sanoisi, että kirja on liian imelä. Jokaisella on tietysti omat rajansa, missä vaiheessa kuvailu muuttuu liian siirappiseksi.

Unet vainosivat häntä vampyyrin luolan käytävissä, joissa kidutettujen tuskanhuudot viilsivät veitsen tavoin hänen mieltään ja sydäntään. Minne ikinä hän kääntyikään labyrintissä, hän oli aina syöksymäisillään mustaan aukkoon, joka odotti kuin kita hotkaistakseen hänet huutojen ajaessa häntä takaa. Ja vielä huutoja pahempaa oli nauru.
(s. 157)

PS. Lainaamani kappale on ilmeisesti kohdannut kovakouraista käsittelyä, sillä alareunaan on lätkäisty musta teippi. Näyttää vähän hölmöltä tuossa ottamassani kuvassa, mutta ei sille mitään voi.

Kuuden piiri-sarja:
Morriganin risti (Morrigan's Cross) 2007
Jumalten tanssi (Dance of the Gods) 2008
Hiljaisuuden laakso (Valley of silence) 2008