torstai 3. toukokuuta 2012

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Alkuperäinen teos: The Picture of Dorian Gray (1891)
Otava 2009, kovakantinen,
sivumäärä 363

Dorian ei vastannut, vaan siirtyi välinpitämättömästi kuvansa eteen ja kääntyi siihen päin. Kun hän näki sen, hän kavahti taemmas ja hänen poskilleen tulvahti hetkeksi mielihyvän puna. Hänen silmiinsä syttyi ilo aivan kuin hän olisi nyt ensimmäisen kerran tunnistanut itsensä. Hän seisoi hievahtamatta ja ihmeissään, tajusi hämärästi, että Hallward puhui hänelle, mutta ei saanut selvää sanojen sisällöstä. Hän tajusi oman kauneutensa kuin ilmestyksenä. Hän ei ollut ennen huomannut sitä.
(s. 45-46)

Tarina lähtee liikkeelle, kun nuoresta ja komeasta Dorian Graysta maalataan muotokuva. Nähtyään valmiin muotokuvan Dorian häikäistyy omasta ulkonäöstään ja esittää kohtalonsa sinetöivän toiveen: hän ei haluaisi vanheta ja menettää nuoruudeen kauneuttaan. Toive toteutuu, jolloin Dorianin sijasta vanheneekin hänestä maalattu muotokuva. Ikuisen nuoruuden turvin Dorian ryhtyy etsimään nautintoja sekä tutustuu elämän moraalittomaan puoleen. Skandaalinkäryt, petokset, ilotalot saati oopiumi eivät kuluta Dorianin kasvoja, mutta vuosien myötä kertyneet rikokset näkyvät muotokuvan kasvoilla ja saavat sen muuttumaan niin iljettäväksi, että Dorian säilyttää sitä lukitun oven takana.

Kirjan muita tärkeitä hahmoja ovat taidemaalari Basil Hallward ja lordi Henry Wotton. Juuri Hallward maalasi muotokuvan, joka sai Dorianin tekemään hätkähdyttävän toivomuksensa. Lisäksi Hallward pitää Doriania muusanaan, jota ilman ei voi maalata. Lordi Wotton puolestaan on Hallwardin tuttava, johon Dorian tutustuu taiteilijan ateljeessa. Lordin johdatuksessa Dorian tutustuu elämän paheellisiin puoliin ja sen tarjoamiin nautintoihin. Muista tarinan mukana vilahtavista hahmoista eniten huomiota sai nuori ja lupaava näyttelijätär Sibyl Vane, jonka kanssa Dorianilla on lyhyt romanssi.

Miljöönä on pääasiassa yläluokkainen viktoriaanisen ajan Lontoo, jossa herrasväki seurustelee hienoissa salongeissa. Dorianin etsiessä paheellisia nautintoja kerronta käväisee toki myös laitapuolen kaduilla ja kujilla. Huonompiosaisten oloja tuona aikana valottavat kohdat, joissa kuvataan näyttelijätär Sibyl Vanen elämää. Ero Vanen perheen likaisenharmaan olohuoneen ja hienostoväen seurapiirisalonkien välillä on melkoinen. Kuvailua tässä teoksessa totisesti riittää. Yleensä nautin lukiessani esimerkiksi jonkin henkilön vaatetuksen tai asumuksen runsaasta kuvailusta, mutta tällä kertaa meinasin jo tylsistyä, kun Dorianin haalimista taideaarteista ja keräilyharvinaisuuksista riitti juttua useamman sivun verran.

Oscar Wilde oli nimenä entuudestaan tuttu, mutta en tiennyt hänen tuotannostaan oikeastaan mitään. Dorian Grayn muotokuva oli mielenkiintoinen ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen lukukokemus, eikä yhtään niin kauhua kuin luulin sen ensiksi olevan. Teos jäi näytelmiä kirjoittaneen Wilden ainoaksi romaaniksi ja herätti ilmestyttyään paheksuntaa juuri moraalittomien nautintojen kuvauksen ja homoseksuaalisten viittauksien vuoksi. 1800-luvun maailmankuva oli huomattavasti tiukempi sen suhteen, mistä sopi kirjoittaa ja mistä ei, joten en ihmettele yhtään, että teos herätti paheksuntaa; Dorianin viettämää turmeltunutta elämäntapaa ei sievistellä. Homoseksuaalisista viittauksista sain tietää vasta kirjan luettuani, kun innostuin etsimään netistä siitä tehtyjä arvosteluja. Viittaukset jäivät pääasiassa huomaamatta, mutta muistan joissakin kohdissa ajatelleeni, että voisiko tekstin perusteella miesten välillä olla muutakin kuin ystävyyttä.

Estetiikka, moraali, missä menee rajat sille, mitä kenelläkin on lupa tehdä ovat kirjan keskeisiä ja mielenkiintoisia teemoja. Onneksi teos ei pyri opettamaan lukijaansa, mikä on oikein ja mikä väärin, luulenpa että silloin tästä olisi jäänyt hieman laimeampi maku lukemisen jälkeen. Lukemani versio Dorian Graysta kuuluu Otavan Keskiyön kirjasto -sarjaan, joka sisältää yhdeksän kauhun ja pahuuden klassikkoa nuorille ja aikuisille. Kirjan on suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Tykkäsin Kapari-Jatan suomennoksesta Harry Pottereiden kohdalla ja niin myös nyt Dorianin lukiessani. Teoksen kieli on rikasta, ei mikään ihme, että tuntuu olevan niin paljon sitaatteja, jotka ovat lähtöisin Oscar Wildeltä. Parasta antia omasta mielestäni olivat kyynisen lordi Henry Wottonin sutkautukset, tässä muutama esimerkkinä:

Lordi Henry mietti hetkisen. "Muistatteko ainoatakaan isoa erehdystä varhaisilta vuosiltanne?" hän kysyi katsoen pöydän poikki herttuattareen.
"Suuren määrän, pelkään pahoin", herttuatar huudahti.
"Tehkää siis ne uudestaan", Lordi Henry sanoi vakavasti. "Nuoruuteen palatakseen on vain toistettava hölmöilynsä."

(s. 70-71)

"Mitä pötyä ihmiset puhuvatkaan onnellisista avioliitoista!" lordi Henry huudahti. "Mies voi olla onnellinen kenen tahansa naisen kanssa, kunhan ei rakasta tätä."
(s. 292)

"Kaikki tuottaa mielihyvää, kun sitä tekee liian usein", lordi Henry kiljahti nauraen.
(s. 345)